Valokeilassa: Rush

Rush kuuluu niihin bändeihin, jonka musiikki oli omissa korvissani "rakkautta jo heti ensi kuulemalta". Kanadan Torontosta kotoisin oleva bändi kuuluu yhtä lailla rockhistorian tunnetuimpien ja vaikutusvaltaisimpien bändien joukkoon. Rushin ura on kestänyt jo neljänkymmenen vuoden ajan ja edelleenkin tämä "voimatrio" jaksaa keikkailla loppuunmyydyille yleisöille.
Keulahahmo Geddy Lee on tunnettu paitsi taitavasta basson soitostaan, myöskin erittäin tunnistettavasta lauluäänestään. Neil Peart on kiistatta yksi arvostetuimmista rockrumpaleista ja Alex Lifeson soittaa sähkökitaran ohella monipuolisesti myös muitakin kielisoittimia.

Rushin monipuolisuus ja kokeilunhalukkuus tekevät heistä kiehtovan bändin. Kunnioitettavan pitkän uransa aikana bändi on ehtinyt tehdä monen tyyppistä rockmusiikkia, kuitenkin kuulostaen aina omalta ainutlaatuiselta itseltään. Rush kuulostaa Rushilta, tyylistä riippumatta.
On myös hämmästyttävää, kuinka vain kolme muusikkoa kuulostaa näinkin isolta, mutta se lienee merkki siitä, että täysin oikeat miehet ovat valikoituneina tähän bändiin. He ovat hyviä ystäviä myös musiikin ulkopuolella, ja heidän yhteishenkensä säteilee myös energisen lavaesiintymisen lävitse.
Jokaisella bändin jäsenellä on myös oma arvostettava piirteensä. Laulamisen ohella Geddy soittaa bassoa sekä koskettimia, ja kuitenkin hoitaa jokaisen tontin hienosti lavallakin. Alexilla on puolestaan oma humoristinen tyylinsä ja hän onkin bändin hauskuuttaja. Neil on lahjakas muusikko niin rumpalina kuin sanoittajanakin, mutta tämän lisäksi kunnioitan häntä suuresti myös yksityiselämänsä käänteiden ja selviytymistarinansa johdosta.

Tässä esittelyssä pohdin paitsi suosikkilevyjäni Moving Pictures, Presto, Counterparts ja Hold Your Fire, niin myöskin bändin monipuolista uraa kokonaisuudessaan.

  

               

 

                                                   Geddy Lee - laulu, basso, kosketinsoittimet

                                                   Neil Peart - rummut, perkussiot

                                                   Alex Lifeson - kitarat

 

 

ALKUAJAT

Rush aloitti heavy rockia edustavana bändinä ja debyyttialbumi julkaistiin vuonna 1974. Tähän väliin täytyy tosin myöntää, että albumia 2112 lukuunottamatta en ole erityisemmin kuunnellut näitä ensimmäisiä levytyksiä. Rehellisesti sanottuna Geddyn varhainen "kirkuvampi" laulutyyli ei ole omaan makuuni ja mielestäni siinä ei vielä ole samanlaista tunnetta kuin myöhempinä aikoina.
2112 on siitäkin huolimatta hyvä levy musiikkinsa energisyyden vuoksi.

 

PROGRESSIIVINEN AIKAKAUSI

Yksi Rushin hittibiiseistä Closer To The Heart on tuttu albumilta A Farewell to Kings (1977), mutta itse pidän seuraavana julkaistua albumia Hemispheres (1978) parempana kokonaisuutena. Circumstances on suoraviivainen mutta mukavan rokkaava kappale, akustisesti alkava The Trees on monimutkaisempi ja progemaisempi sävellys, ja yli yhdeksänminuuttinen La Villa Strangiato on Rushin parhaimpia instrumentaaleita.

Näillä kahdella edellämainitulla albumilla Rush alkoi muuttua musiikillisesti, tehden progevivahteisempaa rockia ja monimutkaisempia sävellyksiä.

 

Permanent Waves (1980) alkaa hitiksi muodostuneella The Spirit of Radiolla ja yhtä lailla Freewill on kuulunut usein keikkojen settilistoissa. Levyn parhaimpia biisejä ovat progemmat vedot eli tietysti Jacob's Ladder (jonka sanoitukset ovat inspiroituneet samannimisestä sääilmiöstä) ja lähes kymmenenminuuttiseksi venyvä Natural Science.  

Different Strings on puolestaan yksi Rushin kauneimpia balladeja.

 

 

MOVING PICTURES

Moving Pictures (1981) on Rushin klassikkolevy - ja myös ensimmäinen Rush-levy, jonka tulin kuunnelleeksi. Se teki vahvan vaikutuksen jo ensimmäisen kuuntelun aikana ja onkin jäänyt yhdeksi suosikkilevykseni.
Tällä albumilla Rushin tyyli oli jalostunut jo eteenpäin, vaikka onkin edeltäneisiin levyihin verrattuna ehkä helposti lähestyttävämpi kokonaisuus. Samalla myös Geddyn lauluääni on muuttunut "kiljumisesta" maltillisemman tyylisemmäksi. Geddy onkin sanonut, että kun "musiikki muuttui, ei ollut enää samaa intohimoa kirkua."
Niin ikään Tom Sawyer ja Limelight kuuluvat Rushin tunnetuimpien kappaleiden joukkoon. Hauska instrumentaali YYZ on saanut nimensä Toronton lentokentän kansainvälisen kirjainlyhenteen mukaan ja biisi alkaakin tätä lyhennettä tarkoittavalla morsetuskoodilla. Yhdentoista minuutin mittainen, Alexin vauhdikkaita riffejä ja sooloja sisältävä The Camera Eye on pitkä ja monimuotoinen kappale. Tunnelmaltaan aavistuksen "pahaenteinen", mutta hieno kappale Witch Hunt kritisoi ihmisten ahdasmielisyyttä ja vihamielisyyttä noitavainojen symbolisoimana. Albumin päättää letkeä, reggaevaikutteisuudessaan mielenkiintoinen Vital Signs.

 

 

 

TYYLINMUUTOS JA SYNTETISAATTORIEN MUKAANTULO

 

1980-luvulla Rushin musiikillinen tyyli muuttui jälleen, kun kosketinsoittimet ja syntetisaattorit nousivat tärkeämpään osaan ja materiaali muuttui aavistusta popimmaksi.

Moving Picturesia seurannut Signals (1982) kärsii "mutaisesta" soundimaailmasta, mutta muuten se on mielestäni hyvä levy itse biisien ja melodioiden puolesta. Signals sisältää hittikimaraan kuuluvan Subdivisionsin, ja Rushin kauneimpiin balladeihin kuuluvan Losing It-tunnelmoinnin, jossa kuuluu vielä kaikuja 70-luvun lopun levytyksiltä. Niin ikään The Analog Kid, The Weapon ja New World Man kuuluvat albumin parhaimpaan antiin.
 

 

 

Tunnelmaltaan ja teemoiltaan dramaattisempi Grace Under Pressure (1984) vei kosketinsoitinvetoisuutta jo pitemmälle. Distant Early Warning sekä Red Sector A ovat albumin vahvimmat biisit, ja vauhdikas The Enemy Within on myös kappale, josta pidän paljon sen mielenkiintoisien reggae/ska-vaikutteiden johdosta.

 

 

Power Windows (1985) oli levy, jota vierastin pitkään. Mutta pintaa syvemmällä piileekin yksi "Rushin melodisimmaksi" kutsutuista albumeista. Power Windows on "dynaaminen ja ulospäinsuuntautunut" - niin kuin Neil Peart itse on musiikkia kuvaillut - ja täynnä kiehtovia, tarttuvia melodioita. 1980-luvun puoliväliin erottamattomasti kuuluneet soundimaailmat toki kuuluvat levyllä vahvasti, mutta Rush kuulostaa silti omalta uniikilta itseltään eikä siten Power Windows ole mielestäni liikaa aikaansa sidotun kuuloinen. Manhattan Project, Marathon, Emotion Detector ja Grand Designs kuuluvat omiin suosikkeihini, mutta kirkkaimpina tähtinä loistavat Middletown Dreams ja päätösraita Mystic Rhythms.
 

 

 

HOLD YOUR FIRE

Omasta mielestäni Hold Your Fire (1987) on selkeästi parhain kokonaisuus näistä kosketinsoitin-aikakauden albumeista. Se on tunnelmallinen ja hillitympi, mutta täynnä kauniita melodioita ja sävellyksiä. Time Stand Still, Open Secrets ja Second Nature ovat parhaimmat esimerkit näistä kauniista sävellyksistä, kun taas hauskoja elementtejä sisältävät Force Ten ja Prime Mover ovat mukaansatempaavan energisiä biisejä. Hienoja perkussiokuvioita sisältävä päätöskappale High Water puolestaan vie ajatukset Itämaihin ja Kiinaan.
Vaikka toiseksi viimeistä biisiä Tai Shan (josta edes bändi itsekään ei nykyään pidä) voitaisiinkin kuvailla pieneksi "kauneusvirheeksi", se ei riitä muuttamaan näkemystäni albumikokonaisuuden suhteen. Hold Your Fire on hieno ja melodinen kokonaisuus, ja siksi oma suosikkini tältä aikakaudelta.

 

 

 

PRESTO
 

Hauskan kansitaiteen sisältävä Presto (1989) on albumi, joka käsittääkseni jakaa Rush-fanien mielipiteet eri suuntiin. Vaikka albumin soundimaailma kuulostaakin "ohuelta", biisit itsessään ovat täynnä luovuutta. Prestolla on energisen rokkaavia ralleja kuten Chain Lightning ja Superconductor, The Pass (joka kuuluu myös bändin omiin suosikkeihin) on koskettava kappale sekä musiikkinsa että teemansa puolesta, Red Tidessä on aavistuksen verran jopa jazzahtavaa meininkiä, Scars on tunnelmaltaan mystisen hämyinen ja semiakustisena alkava nimikkokappale Presto on rauhallinen mutta vahva kappale. Kaunis, pianon sävyttämä Available Light päättää levyn tyylikkäällä tavalla.

 

 

 

 

 

UUSI TYYLINMUUTOS

 

Vuosikymmen vaihtui - ja niin alkoi myös Rushin musiikkityylikin muuttua jälleen uuteen suuntaan, vaikka Roll the Bones (1991) muistuttaakin vielä 80-luvun popimmasta materiaalista. Albumilla on hienoja biisejä, mutta kokonaisuutta ajatellen voisin sanoa että tämä bändi pystyy kyllä parempaankin. Bravado (jonka tunnelmasta tulee aavistuksen verran mieleen The Pass) on kieltämättä kaunis kappale, Ghost Of A Chance on niin ikään vahva biisi mielenkiintoisella melodialla ja tekstillä, ja Where's My Thing? on hauska instrumentaali.

Levyn nimikkokappaleessa on varsin tarttuva bassoriffi ja se onkin täysin tavallisuudesta poikkeava rockbiisi: ei pop-vivahteisuuden takia, vaan räpätyn C-osan takia! Todellisuudessa se onkin Geddy joka siinä "räppää", hänen ääntänsä on vain madallettu ja muutettu efektien avulla. Rap-osuus oli lähinnä humoristinen veto bändiltä, sillä kyseinen musiikkityylihän alkoi nousta suosioonsa juuri noihin aikoihin.

 

 

COUNTERPARTS

Counterparts (1993), jonka teemana ovat ihmissuhteet, on yksi suosikkialbumeistani Rushilta. Tämän levyn myötä bändi muutti tyyliään ja soundeiltaan muhkea Counterparts onkin edeltäjiään huomattavasti raskaampi sekä kitaravetoisempi.

Tältä levyltä löytyvät niin ikään suosikkibiisieni joukkoon kuuluvat Animate ja vaikuttava instrumentaali Leave That Thing Alone, jossa vuorottelevat tarttuvat basso- ja kitaramelodiat. Nämä ovat syystäkin myös Rushin pidetyimpien kappaleiden kimarassa, ja näihin kahteen biisiin Geddy ja Neil ovat itsekin varsin tyytyväisiä.

Rauhallisemmat Nobody's Hero ja The Speed Of Love ovat täynnä tunnetta, ja pirteä Between the Sun and Moon on hauska kappale. Cold Firessä on puolestaan "tervettä aggressiota" ja dramaattisuutta, ja siltikin se on omalla tavallansa koskettava kappale. Delay-kitara leimaa vahvasti levyn päättävän Everyday Gloryn säkeistöjä.

 

 

Seuraavat albumit Test For Echo (1996) ja Vapor Trails (2002) ovat ainakin toistaiseksi jääneet minulle vieraimmiksi kokonaisuuksiksi.

Joka tapauksessa Vapor Trailsin teema perustuu Neil Peartin kohtaamaan tragediaan yksityiselämän puolella. Peartin 19-vuotias tytär (ja ainoa lapsi) sai surmansa auto-onnettomuudessa ja vuotta myöhemmin hänen vaimonsa menehtyi syöpään. Tämän jälkeen Peart lähti mittavalle moottoripyöräreissulle halki Pohjois-Amerikan. Näistä kokemuksistaan hän on kirjoittanut myös kirjan nimeltä Ghost Rider - Taipaleita toipumisen tieltä.

Snakes and Arrows-levyn (2007) tyyliä voitaisiin jälleen kutsua heavy rockiksi. Levyn yleistunnelma ja teema on mielestäni hieman surullinen, mutta samaan aikaan kuitenkin optimistinen. Raskaiden kappaleiden lomasta löytyvät myös akustinen Hope ja hauskan bassoriffin leimaama instrumentaalinen Malignant Narcissism.

 

Tuorein albumi Clockwork Angels (2012) jatkaa Snakes And Arrowsin heavy rock-linjaa, mutta mukana on myös jousisoitinorkesteri. Nopeatempoisista biiseistä suosikkini ovat aloitusbiisi Caravan ja varsinkin The Wreckers.

Mutta levyn päättävä The Garden on yksi kauneimmista ja koskettavimmista Rush-biiseistä - ja ylipäätään yksi kauneimmista kuulemistani balladeista. Jos ylipäätään levy pitää päättää hitaaseen kappaleeseen, sen on oltava juuri tällainen; tunteikas mutta vahva.

 

TRIVIAA

• Serbialaiset sukujuuret omaavan Alex Lifesonin oikea nimi on Aleksandar Živojinović, ja taiteilijanimi Lifeson on käännetty serbialaisen sukunimen merkityksestä ("son of life").

• Geddyllä on tunnetusti kolme tonttia hoidettavanaan lavalla, kun laulamisen ohella hän soittaa bassoa ja kosketinsoittimia. Väitetään, että bändin alkuaikoina hän hyödynsi isokokoista nenäänsä tehtävien helpottamisessa; kun kädet olivat basson kielillä, hän saattoi nenänsä avulla kääntää mikrofonin sopivaan kohtaan.

• Rushin kansitaiteisiin on toisinaan piilotettu myös hauskoja yksityiskohtia.
Clockwork Angels-kannessa kellon viisarit näyttävät kahtatoista minuuttia yli yhdeksän: siis 21.12 (viittauksena alkuaikojen klassikkoalbumiin 2112).
Moving Pictures-kansikuvaan on puolestaan piilotettuna sanaleikki. Moving on tunnetusti monimerkityksellinen sana ja tarkoittaa liikkuvaa, (emotionaalisesti) liikuttavaa, muuttamista ja siirtämistä. Amerikanenglannissa moving pictures, "liikkuvat kuvat", tarkoittaa myös elokuvaa. Etukannen kuvassa oransseihin asuihin pukeutuneet muuttomiehet siis siirtävät emotionaalisesti liikuttavia tauluja (kuvia) - ja takakannen kuvassa tapahtumapaikkaa näytetään laajemmasta kulmasta, jolloin selviääkin että paikalla kuvataan elokuvaa!