Valokeilassa: Amorphis

Pitkän ja vaiherikkaan uran tehneen Amorphiksen musiikin kuvaileminen ei ole niitä helpompia asioita, sillä bändin musiikissa kuuluu monenlaisia vivahteita ja elementtejä. Itse en edes pidä bändiä pelkkänä metallibändinä, tai ainakaan tavanomaisena sellaisena. Kuvailisin bändin musiikkia ennemminkin sekoitukseksi metallia, progressiivista rockia ja folk-vivahteita.
Omintakeinen ja onnistunut sekoitus se onkin, ja toista samanlaista bändiä ei helposti tulekaan mieleen. Monipuolisuus ja kokeilunhalukkuus ovat bändin vahvuuksia, ja bändin jäsenet ovatkin maininneet myös monipuolisen musiikkimaun auttavan suuresti oman musiikin luomisessa.

Tomi Joutsen on erinomainen laulaja ja tulkitsija, puhtaat laulut ja aggressiivisemmat örinät sujuvat yhtä mallikkaasti. Kitaristi ja pääasiallinen säveltäjä Esa Holopainen keskittyy niin ikään maalailevampien tunnelmien luomiseen, eli mitään teknistä tilutusta ei häneltä kuulla. Myös Santeri Kallio luo tunnelmallisuutta kosketinsoitin- ja pianomelodioillaan.
Itse musiikkinsa ohella Amorphis on tunnettu myös Kalevala-aiheisista, luonnonläheisistä sanoituksistaan. Myös hienot, yksityiskohtaiset kansitaiteet ilmentävät näitä mystisiä ja mytologishenkisiä luontoteemoja.

Olen kuunnellut Amorphista kuuden vuoden ajan ja täytyy myöntää, että minusta on tullut avarakatseisempi musiikin kuuntelija enemmän tai vähemmän suorasti tämän bändin kautta. 
Sellaiset albumit kuin Tuonela ja Am Universum antoivat alkusysäyksen ymmärrykselle ja kiinnostukselle progevivahteisempaa rockia kohtaan -  ja kuten on huomattu, nykyään siis Rush ja Pink Floyd mahtuvat luontevasti samalle ruokalistalle. Niin ikään ymmärrys on lisääntynyt myös folk-vivahteista musiikkia kohtaan.  
Siten on ollut myös mielenkiintoista huomata, kuinka musamaun kehittymisen myötä olen alkanut löytää Amojenkin musiikista uusia sävyjä (esimerkiksi David Gilmourin vaikutuksen Holopaisen omaan tyyliin) ja koen bändin aiempaakin moniulotteisempana.

Tässä esittelyssä pohdin paitsi suosikkilevyjäni Skyforger ja Elegy, niin myöskin bändin monipuolista uraa kokonaisuudessaan.

 

 

 

                                                Tomi Joutsen - laulu
                                                Esa Holopainen - soolokitara, akustinen kitara, sitar
                                               Tomi Koivusaari - rytmikitara, akustinen kitara, sitar, laulu (1990-1996)
                                                Santeri Kallio - kosketinsoittimet, piano
                                                Niclas Etelävuori - basso
                                                Jan Rechberger - rummut

 

ALKUAJAT

 

 

Amorphiksen perustivat Esa Holopainen ja rumpali Jan Rechberger vuonna 1990. Pian mukaan liittyivät rytmikitaristi-laulaja Tomi Koivusaari ja basisti Olli-Pekka Laine.

Vaikka Amorphis aloittikin puhtaana death metal-bändinä ja debyyttilevy The Karelian Isthmus (1992) edustaa tuota tyylilajia, bändin jäsenet olivat kuitenkin alkaneet kyllästyä perinteiseen death metalliin ja halusivat tuoda musiikkiinsa uudenlaisiakin elementtejä. Tyyliltään raskaalla debyyttialbumilla onkin jo kuultavissa joitakin doom metal- ja folk-vaikutteita.

 

 

 

LÄPIMURTO: TALES FROM THE THOUSAND LAKES

 

Jo tässä vaiheessa bändiläisten oma musiikkimaku oli siis alkanut monipuolistumaan, minkä johdosta he halusivat jalostaa omaa musiikkiansakin eteenpäin ja tuoda täysin uudenlaisia mausteita siihen.

Amorphiksen läpimurtolevyä Tales From The Thousand Lakesia (1994) pidetään yhtenä merkittävimmistä suomalaisista metallilevyistä. Tältä levyltä löytyy myös Amorphiksen - ja ylipäätään suomalaisen metalligenren - klassikoihin kuuluva Black Winter Day.

Vaikka levy onkin tunnelmaltaan raskas, se on silti samaan aikaan melodinen Holopaisen kitaramelodioiden ja bändiin liittyneen Kasper Mårtensonin kosketinsoitinosuuksien johdosta. Tomi Koivusaaren murinavokaalien ohella kuullaan myös Kyyria-laulaja Ville Tuomen puhtaita lauluosuuksia.

Instrumentaalisella pianokappaleella alkava Tales From the Thousand Lakes on myös ensimmäinen Amorphis-levy, jonka sanoitukset käsittelevät Kalevalaa ja suomalaista mytologiaa. Folk-melodiat olivat lisääntyneet Amorphiksen musiikissa, joten bändi ajatteli Kalevala-teemojen sopivan hyvin yhteen musiikkityylin kanssa. Kukaan bändin jäsenistä ei myöskään pidä itseään sanoittajana, joten "valmis teema" ratkaisi myös lyriikkapuolella ilmenneen ongelman. Talesin sanoitukset ovat otettu suoraan Kalevalan englanninkielisestä käännöksestä, joskin Holopainen on kirjoittanut tekstin kappaleisiin First Doom ja Forgotten Sunrise.

 

Läpimurtoalbuminsa tiimoilta Amorphis pääsi ensimmäistä kertaan keikkailemaan ulkomaillakin.

 

 

 

  

 

 

ELEGY 

Kolmas albumi Elegy (1996) esittelee aiempaa tunnelmallisemman, kokeilevamman ja melodisemman Amorphiksen. Sanoitukset jatkavat edelleen mytologiahenkisinä, mutta tällä kertaa ovat käännöksiä Kantelettaren runoista.
Samaan aikaan bändin kokoonpanossa tapahtui muutoksia, sillä Jan Rechberger lähti bändistä erimielisyyksien vuoksi ja hänen tilalleen rumpupatteriston taakse tuli Pekka Kasari. Kosketinsoittaja Kasper Mårtenson puolestaan halusi keskittyä opintoihinsa ja hänen tilalleen tuli Kim Rantala.
Albumilla kuullaan myös kahta laulajaa, sillä Koivusaaren murinavokaalien ohella Pasi Koskinen laulaa puhtaat lauluosuudet.

Nyt bändin jäsenet olivat innostuneet 70-luvun progressiivisesta rockista, joten folkvivahteiden ohella Elegyn musiikilliset vaikutteet tulivat vahvasti myös tältä suunnalta. Holopaisen soittama sitar (intialainen kielisoitin) tuo myös itämaista maustetta kappaleeseen Better Unborn sekä Amorphis-klassikoksi muodostuneen My Kanteleen akustiseen versioon.
Hidastempoinen ja kokonaan puhtaana laulettu The Orphan on hieno, tunnelmaltaan jopa surumielinen kappale, jonka kitarasoolo on vahvasti folkhenkinen.
Nopeatempoiset Against Widows ja On Rich and Poor ovat melodiakulultaan niin ikään vahvasti folksävytteisiä, ja hidastempoisempi My Kantele kuuluu Amorphiksen tunnetuimpiin biiseihin.
Cares on hauska, mutta tietyssä mielessä erikoinen Amorphis-biisi tanssahtavan melodiansa ja "humppavälisoittonsa" vuoksi!
Akustisia kitaroita ja Hammond-urkuja yhdistelevä, keskitempoinen Weeper On The Shore on albumin parhaimpia kappaleita monimuotoisuutensa takia. Haikea nimikkobiisi Elegy on pianon sävyttämä tunnelmapala ja varsinaisen albumikokonaisuuden päättävä Relief on vauhdikas instrumentaali.
Bonusmateriaalina levyllä on myös My Kanteleesta tehty akustinen versio, jossa Holopainen soittaa sitarsoolon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PROGRESSIIVINEN AIKAKAUSI
 

Tuonela (1999) on Amorphiksen neljäs levy ja musiikillisesti se aloitti bändin "proge-aikakauden". Pasi Koskisesta tuli myös vakituinen laulaja - mikä sopi Tomi Koivusaarelle paremmin kuin hyvin, sillä keulahahmona olemisen sijasta hän halusi keskittyä ainoastaan kitaran soittamiseen. Nimestään huolimatta albumin sanoitukset eivät enää käsitelleet Kalevala-aiheita, sillä bändi oli kyllästynyt niihin ja koki näiden teemojen vievän liikaa huomiota itse musiikilliselta annilta.
Musiikilliset vaikutteet tulivat entistäkin vahvemmin progressiivisesta rockista, muun muassa Pink Floydilta ja Kingston Wallilta. Tämä kuului myös Esa Holopaisen soitossa, kun edellä mainitut bändit inspiroivat häntä kitaraefektien hyödyntämisessä.
Amorphis halusi kokeilla myös uudenlaisten soittimien mukaan tuomista. Piirpauke-nimisestä suomalaisesta jazz/folk-bändistä tuttu ja bändin hyvä ystävä Sakari Kukko vierailikin levyllä soittamassa saksofonia ja huilua.

Aloituskappale The Way on vahvasti delay-kitaran ja efektien sävyttämä, ja Holopaisen mukaan se onkin ollut käänteentekevä kappale oman soiton kehittämisen suhteen. Singlelohkaisu Divinity edustaa suoraviivaisempaa ja rokkaavampaa Amorphista, huilut tuovat eksoottista maustetta kappaleeseen Rusty Moon ja Summer's End päättää albumin haikeissa fiiliksissä.

 

 

 

 

 

Am Universum (2001) jatkoi progelinjausta ja samalla sukelsi myös hämyisimpiin jazz-tunnelmiin, mistä Crimson Wave ja Veil Of Sin ovat hyviä esimerkkejä. Efektien käyttö leimaa vahvasti tätäkin levyä, ja viimeisessä kappaleessa Grieve Stricken Heart on kuultavissa jopa sahan ujellusta!
Sakari Kukko vieraili myös tällä levyllä soittamassa fonia.

Albumin aloituskappale Alone kuuluu Amorphiksen tunnetuimpien biisien kimaraan, ja biisin erittäin tunnusomainen piirre on taustalla soiva delay-kitarariffi. Jo Tuonelan aikoihin Holopainen oli kovasti innostunut Pink Floyd-vaikutteista ja onkin myöntänyt David Gilmourin tyylin inspiroineen häntä kehittelemään omiakin delayriffejä. Alone onkin niitä biisejä, joiden lopputulokseen Holopainen on erityisen tyytyväinen ja on maininnut sen olleen The Wayn ohella käänteentekevä kappale oman musiikin kehittymisen suhteen.

 

Tässä videossa Holopainen esitteleekin delayn toimintaperiaatetta:

 

 

 

 

 

 Bändin kokoonpanossa oli jälleen tapahtunut muutoksia näiden albumeiden aikoina  - Tuonelan jälkeen basisti Olli-Pekka Laine jätti bändin, koska ei ollut tyytyväinen suuntaan, johon Amorphis oli musiikillisesti menossa. Hänen tilalleen tuli Niclas Etelävuori. Rumpali Pekka Kasari lähti puolestaan perhesyiden takia ja alkuperäisjäseniin kuulunut Jan Rechberger palasi takaisin Amorphiksen kokoonpanoon. Kosketinsoittajakin vaihtui, kun Santeri Kallio tuli Kim Rantalan tilalle.

 

 

 

 

Far From The Sun-albumin (2003) äänittämisen aikoihin bändi kärsi motivaation puuttesta ja pitääkin tätä levytystä huonoimpanaan. Motivaation puutteesta kärsi eniten laulaja Pasi Koskinen, joka olisi halunnut keskittyä Amorphiksen sijasta mieluummin omiin projekteihinsa. Lopulta Koskinen ja muut bändin jäsenet päättivät yhteisymmärryksessä eroamisesta.

Myöhemmin bändi on kertonut, että vaikka uutta laulajaa ei olisi Koskisen tilalle löytynytkään, lopettaminen ei olisi siltikään käynyt mielessä, vaan he olisivat tehneet instrumentaalilevyn.

 

 

 

 

UUSI AIKAKAUSI

 

 

 

Uuden laulajan etsintä oli siis käynnissä. Lopulta lohjalaisessa Sinisthra-bändissä soittava Tomi Koivusaaren ystävä oli vihjannut, että heidän bändissään saattaisi olla Amorphikselle sopiva laulaja. Kyseessä oli tietenkin Tomi Joutsen, jonka Amorphis-debyytti oli siis vuonna 2006 julkaistu Eclipse.

Eclipse aloitti monessakin mielessä uuden aikakauden Amorphiksen uralla; heillä oli nyt uusi keulahahmo, Kalevala-aiheiset sanoitukset sekä musiikilliset folk-vaikutteet tekivät paluun, ja bändi oli jälleen täynnä motivaatiota. Eclipseä kuunnellessa voikin kuulla tuon motivoituneen energisyyden.

Aikaisemmin Amorphikselle oli tarjottu mahdollisuutta säveltää musiikkia erääseen Kalevala-teemaiseen elokuvaan, joka olisi kertonut Kullervon traagisen tarinan. Bändi olisikin tähän suostunut, mutta valitettavasti elokuvahanke kuivuikin lopulta kasaan. Kullervon tarina oli kuitenkin jäänyt bändin takaraivoon ja Eclipsen sanoitukset perustuvatkin runoilija Paavo Haavikon omaan versioon tästä samaisesta tarinasta. Kahdessa albumin kappaleessa on kuitenkin bändin jäsenien kirjoittamat  omat tekstit, sillä Koivusaari on kirjoittanut sanat kappaleeseen Under A Soil And Black Stone, kun taas vahvasti folkhenkisen Brother Moon-biisin teksti on Holopaisen käsialaa.

 

 

 

Seuraava albumi Silent Waters (2007) on musiikillisesti samankaltainen kuin Eclipse, mutta teemansa puolesta ui kirjaimellisesti syvemmissä vesissä, sillä mytologialinjalla jatkavat sanoitukset perustuvat tarinaan Lemminkäisestä ja Tuonelan joutsenesta. Tältä albumilta alkaen Kalevala-teemoihin perehtynyt performanssitaiteilija-kuvataiteilija (ja Tomi Joutsenen entinen opettaja) Pekka Kainulainen on tehnyt yhteistyötä Amorphiksen kanssa ja sanoittanut heidän levynsä.

Teemasta johtuen bändi halusi rakentaa tälle levylle vahvan draaman kaaren. Weaving the Incantantion ja A Servant avaavat levyn aggressivisemmassa hengessä, mutta puolessa välissä albumi rauhoittuu ja muuttuu tunnelmallisemmaksi kappaleiden I Of Crimson Blood ja Her Alone myötä.

Tällä levyllä kuullaan myös akustinen, folk-henkinen Enigma. Tarttuvan kitaramelodian sisältävä Shaman alkaa niin ikään akustisella kitarariffillä, kun taas The White Swan on tunnelmaltaan jylhän dramaattinen.

Amorphiksen tunteikkaimpiin hetkiin kuuluva, pianon ja hienojen kitaramelodioiden sävyttämä Black River päättää varsinaisen albumikokonaisuuden tyylikkäällä tavalla.

Bonusraita Sign on puolestaan Tomi Joutsenen kirjoittama ja melodiakulkunsa puolesta kuulostaa yllättävänkin paljon Tales From The Thousand Lakes-ajan Amorphikselta.

 

  

 

 

 

 

SKYFORGER

Vuonna 2009 julkaistu Skyforger on Amorphiksen uuden aikakauden kohokohta. Melodisen ja vahvan musikaalisen kokonaisuuden sanoituksellisena teemana on seppä Ilmarinen, joka takoi taivaankannen ja Sammon.

Sampo ja nimikkokappale Skyforger ovat albumin monimutkaisimmat biisit, joiden aikana tapahtuu paljon niin melodiakuluissa kuin laulutyyleissäkin. Silver Bride on puolestaan erittäin tarttuva singlelohkaisu.Pianolla ja akustisella kitaralla alkava From the Heaven of My Heart on tunnelmaltaan kauniin herkkä kappale, mutta vahva sellainen.

Delay-kitara leimaa vahvasti kappaletta Sky Is Mine, joka kuuluu myös bändin omiin suosikkeihin (ja tässä videossa Holopainen esittelee kyseisen biisin efektikitarointia).

Majestic Beast on albumin rankin kappale, jossa on myös mielenkiintoista kitarointia.

Raskauden vastapainoksi My Sun ja huilujen maustama Highest Star ovat rauhallisempia, balladimaisia kappaleita. Vauhdikas, mutta akustiseen kitaraosuuteen päättyvä From the Earth I Rose lopettaa "Taivaantakojan" asiaankuuluvalla tavalla.

  

 

 

 

 

 Vuosi 2010 oli Amorphikselle juhlavuosi, sillä silloin tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta bändin perustamisesta. Tätä juhlittiin uran ensimmäisellä DVD-julkaisulla (Forging The Land of Thousand Lakes) sekä Magic and Mayhem: Tales From The Early Years-kokoelmalevyllä.

Jälkimmäisenä mainittu ei ollutkaan tavanomaisimmasta päästä oleva kokoelmalevy, sillä biisivalinnat keskittyivät kolmeen ensimmäiseen levyyn ja niistä äänitettiin päivitetyt versiot Tomi Joutsenen laulamina.

Joulukuussa 2010 bändi teki myös kokoelman nimeä kantaneen nostalgiakiertueen, jolloin settilistaan kuului biisejä ainoastaan näiltä kolmelta ensimmäiseltä levyltä ja entisetkin bändin jäsenet pistäytyivät lavalla vierailemassa.

Väinämöisen tarinan kertova The Beginning of Times (2011) on musiikillisesti melko samantyylinen kuin edeltäjänsä Skyforger, mutta mielestäni jää aavistuksen tasapaksummaksi. Huono levy se ei missään nimessä ole ja biisit itsessään ovat toimivia, mutta kokonaisuutena The Beginning Of Times ei kuitenkaan yllä aivan samalle tasolle kuin Skyforger.

Pianon värittämä keskitempoinen Mermaid on yllättävänkin popahtava Amorphis-biisi, Song of the Sage on mielenkiintoinen biisi monimuotoisuudessaan ja huilutkin tuovat hyvää lisämaustetta siihen. Kappaleessa Escape on puolestaan tarttuva kitarariffi.

The Beginning of Timesin jälkeen bändi itsekin halusi jälleen kokeilla jotakin uutta. Tuoreimman Circle-albumin (2013) on tuottanut ruotsalainen muusikko Peter Tägtgren ja soundimaailma onkin aiempia levyjä raskaampi, aggressiivisimmissa biiseissä jopa päällekäyvämpi.

Vierailevana tähtenä kuullaan jälleen Sakari Kukkoa foneineen ja huiluneen.

Tällä kertaa Pekka Kainulaisen sanoitukset eivät suoranaisesti perustu Kalevalaan, vaikka liikkuvatkin samassa hengessä. Albumi kertoo tarinan epäonnisen miehen elämästä, jonka avuksi lähetetään henkinen opas, eräänlainen shamaanihahmo. Tätä hahmoa kuvaa myös art nouveau-henkisen kansitaiteen androgyyninen hahmo. Tarina alkaa iltahämärästä ja päättyy auringon sarastukseen, kuvaten tämän aikavälin tapahtumia.

 

Circle on vahva ja monimuotoinen kokonaisuus, jossa tunnelmat menevät ääripäästä toiseen. Huiluilla alkava ja teemaltaan optimistinen Narrow Path on vahvasti folk-vaikutteinen, jopa irlantilaishenkinen kappale. Nightbird's Song on mielenkiintoisella tavalla hyvin raskas ja aggressiivinen, mutta kuitenkin melodinen kappale, ja huilulla soitettu väliosa luo rauhallisemmankin hetken tähän biisiin. Melodisen death metallin puolelle kallistuva Enchanted By The Moon on selkeästi rankin kappale, mitä bändi on tehnyt Tomi Joutsenen aikakaudella.

Saksofonin, huilun ja pianon maustama, progemainen päätöskappale A New Day on varmasti yksi kauneimpia Amorphis-kappaleita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TRIVIAA

 

• Esa Holopainen on ollut nuorempana kiinnostunut myös piirtämisestä: koulussakin hän valitsi aina kuvataiteen musiikin sijasta. Eräs hänen luokkakavereistaan oli lahjakas piirtäjä, ja myös Frank Millerin kuvista innostunut Holopainen yritti omaksua joitakin tekniikoita häneltä. Jossakin vaiheessa piirtäminen vakavassa mielesssä jäi taka-alalle, mutta kiertueella ollessaan Holopainen toisinaan piirtelee karikatyyreja muista ihmisistä.

 

• Skyforger voitti vuoden 2010 Emma-gaalassa vuoden parhaimman metallilevyn pystin.

• Magic And Mayhem-kappaleen intron melodia perustuu melodiaan, joka tunnetaan "Soittajapaimen"-nimisenä kansanlauluna.

• Tomi Koivusaari ja Jan Rechberger tunnetaan myös lempinimillä Koippari ja Snoopy (tai sitten Pasi Koskisen Ajattara-bändiin liittyneillä taiteilijanimillä Samuel Lempo ja Malakias II).

• Luontoteemojen ohella suomalainen mytologia näkyy Amorphiksen kansitaiteissa myös ukonvasara-nimisen muinaisen korun kautta. Koru nähdään Tales From The Thousand Lakesin, alla näkyvän Black Winter Day-EP:n ja Far From The Sunin (sekä piilokuvana The Beginning Of Timesin) kansikuvissa.

• Eclipsen kannesta tuttu primitiivinen aurinkokuvio löytyy puolestaan myös Esan entisestä design-kitarasta, joka löytyy nykyään Helsingin Hard Rock Cafen seinältä.

 

Kuva: Musamaailma.fi