Pink Floyd on useimmiten kategorisoitu progressiiviseksi rockiksi, mitä bändi kyllä edustaakin - joskaan ei täysin yksiselitteisesti, sillä musiikin ainutlaatuisuus perustuu nimenomaan yhdistelmään progevaikutteita, perinteisempää rockia ja surrealistisia äänimaailmoja.
David Gilmour on myös rockhistorian arvostetuimpia kitaristeja. Hänen soittotyylinsä tunnetaan siitä, kuinka "vain muutamalla soinnulla voi luoda paljon tunnetta musiikkiin", delay-efektien käytöstä ja blues-vaikutteisuudestaan. Gilmourin ainutlaatuisesta tyylistä on moni muukin bändi ammentanut vaikutteita omaan musiikkiinsa; suomalaisista bändeistä olennaisimpia vaikutteiden ottajia lienevät Kingston Wall sekä Amorphis, jonka soolokitaristi Esa Holopainen on nimennyt nimenomaan Gilmourin suurimmaksi inspiroijakseen.
Tässä esittelyssä käsittelyyn pääsevät omat Pink Floyd-suosikkini.
Tunnetuin kokoonpano:
David Gilmour - kitara, laulu
Roger Waters - basso, laulu
Nick Mason - rummut
Richard Wright - kosketinsoittimet
Pink Floydin perusti laulaja-kitaristi Syd Barrett, joka oli bändin keulahahmo ja musiikillinen johtaja. Myöhemmin mukaan liittyivät basisti-laulaja Roger Waters, rumpali Nick Mason ja kosketinsoittaja Richard Wright.
Ensimmäinen levy (The Piper At the Gates Of Dawn) julkaistiin vuonna 1967. Alkuaikojen Pink Floyd on melko erilaista verrattuna 70-luvun kultakauden materiaaliin ja omissa korvissani kuulostaa yllättävänkin paljon The Beatlesilta.
David Gilmour liittyi bändiin vuonna 1968, kun Syd Barrett siirrettiin sivuun mielenterveysongelmien lisääntymisen ja tästä aiheutuneen soittokyvyttömyyden johdosta. Näin Pink Floydin tunnetuin kokoonpano oli syntynyt.
70-luvulle siirryttäessä alkoi bändin kultakausi ja monet näistä albumeista ovat muodostuneet klassikoiksi paitsi bändin uralla, niin myöskin rockhistoriassa. Meddle (1971) tunnetaan pitkästä eepoksellisesta kappaleesta Echoes, joka kuvaa merenalaista elämää. Lopullinen läpimurtolevy (ja myös klassikoksi muodostuneesta kansitaiteestaan tuttu) The Dark Side of the Moon ilmestyi vuonna 1973.
WISH YOU WERE HERE
1970-luku oli siis Pink Floydin kulta-aikaa, jolloin bändi julkaisi monta klassikoksi muodostunutta albumia. Wish You Were Here (1975) on yksi niistä.
Kahteen erilliseen osaan jaettu ja kokonaisuudessaan yli 20 minuutin pituuteen venyvä Shine On You Crazy Diamond on yksi Pink Floydin hienoimpia progeteoksia, ja siinä kuullaan myös Gilmourin soittamat "kuuluisat neljä sointua". Biisistä ei muutenkaan puutu hienoa kitarointia - eikä saksofonin soittoakaan.
Niin ikään klassikoksi muodostunut nimikkokappale Wish You Were Here on haikea semiakustinen kappale, ja Have A Cigar puolestaan kertoo musiikkiteollisuuden raadollisuudesta sekä siihen turhautumisesta.
Shine On You Crazy Diamond ja osittain myös nimikkokappale kertovat muuten Syd Barrettista.
(Shine On You Crazy Diamondin "kuuluisat neljä sointua" kuuluvat kohdassa 3.55)
ANIMALS
Sävellyspuoleltaan Animals (1977) kertoo Roger Watersin kasvaneesta roolista bändin sisällä, sillä levy on Dogs-kappaletta lukuunottamatta täysin hänen säveltämänsä ja kirjoittamansa.
George Orwellin kuuluisan romaanin "Eläinten vallankumous" inspiroimassa albumissa pääosassa ovat kolme reilusti yli kymmenminuuttisiksi venyvää progeteosta. Romaanin innoittamana jokainen näistä kappaleista kuvaa tiettyä ihmistyyppiä: Dogs kuvastaa "koirien" itsekeskeisyyttä ja petollisuutta, Pigs (Three Different Ones) kertoo "sikojen" vallanhimosta ja kylmyydestä muita kohtaan ja Sheep kuvastaa valtavirran mukana menevien kansalaisien ("lampaiden") tietämättömyyttä näiden muiden eläimien suunnitelmista.
Teemaan sopivasti kannen valokuvassa nähdään suuri puhallettava sika, joka leijailee voimalaitoksen piippujen välissä.
THE WALL
Roger Watersin dominoiva rooli bändin sisällä oli alkanut siis kasvaa, ja se aiheuttikin suuria ristiriitoja varsinkin Gilmourin ja Watersin keskinäisissä väleissä. Seuraavan levyn, The Wallin, valmistumisen aikoihin Waters myös junaili kosketinsoittaja Richard Wrightille potkut yhtyeestä.
Watersin lähes kokonaan säveltämä ja kirjoittama The Wall on teema-albumi. Tarina kertoo Pink-nimisestä muusikkomiehestä, joka kohtaa elämässään erilaisia vastoinkäymisiä. Hänen isänsä on kuollut sodassa, koulussa hän joutuu opettajien tyrannisoimaksi ja myöhemmin hänen avioliittonsakin epäonnistuu. Vaikeuksien lannistamana Pink alkaa rakentamaan ympärilleen (henkistä) muuria, jonka taakse lopulta eristäytyy. Jokainen uusi vastoinkäyminen on vain "uusi tiili muuriin" (another brick in the wall). Kahdesta levystä koostuvan kokonaisuuden tunnelma onkin varsin raskas ja melankolinen.
Myöhemmin bändi toteutti myös kunnianhimoisen hankkeen, kun levyn pohjalta tehtiin elokuvakin.
Tuplalevyn toiselta puoliskolta löytyvä tunteikas Comfortably Numb on suurimpia suosikkejani bändin tuotannosta. Gilmour oli alun perin tehnyt tämän kappaleen omaa soololevyänsä varten, mutta jättikin sen lopulta pois levyltään. Biisi näki kuitenkin päivänvalon The Wallilla ja siitä tulikin levyn tunnetuin kappale Another Brick In The Wall (pt. 2) ohella.
Comfortably Numbin viimeistä sooloa pidetään yhtenä Gilmourin - ja ylipäätään rockhistorian - parhaimmista. Ei ihme, sillä tämä soolo on yksinkertaisesti koskettava.
THE DIVISION BELL
Kasvaneiden erimielisyyksien johdosta Roger Waters jätti Pink Floydin The Final Cut-levyn (1983) ilmestyttyä, jonka jälkeen David Gilmour otti vastuun bändistä - myös pääasiallisena biisintekijänä. A Momentary Lapse of Reason (1987) ja The Division Bell (1994) tuntuvatkin jakavan mielipiteitä nimenomaan biisimateriaalin muuttumisesta Watersin poissaolon myötä.
Mutta itse pidän paljonkin The Division Bellistä, jonka teema kertoo kommunikaatiosta ja ihmissuhteista. Kansikuvassakin on nähtävissä kaksi "keskustelevaa" patsasta.
The Division Bell on myös helposti lähestyttävin näistä neljästä albumista, joista olen tässä esittelyssä kirjoittanut.
Haikea Marooned on mielestäni hienoimpia kuulemiani instrumentaalibiisejä ja siinä Gilmour maalailee kitarallaan ilmaan vahvaa tunnetilaa. Take It Back kulkee jouhevasti taustallaan tunnusomainen delay-kitarariffi ja vähitellen tunnelmaansa kasvattava Coming Back To Life on yksinkertaisesti kaunis kappale. Mystisen tunnelman ja delay-kitaran sävyttämä Keep Talking muistuttaa keskusteluyhteyden ja puhumisen tärkeydestä ihmissuhteessa, ja tunnelmaltaan ikävöivän oloinen High Hopes on tyylikäs päätös albumille.
The Division Bell-ajanjakson jälkeen Pink Floyd vetäytyi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, mutta kahdenkymmenen vuoden mittaisen hiljaiselon aikana alkoi vaikuttaa siltä, että bändin jäljellä olevat jäsenet ovat lopullisesti laittaneet pillit pussiin.
Toisin kävi, kun Gilmour ja Mason päättivät tehdä uusia biisejä The Division Bell-äänityksistä ylijääneiden ja muiden käyttämättömäksi jääneiden vanhojen riffien pohjalta. Näistä biiseistä syntyi tuore albumi The Endless River, joka päättää lopullisesti Pink Floydin pitkän ja upean uran.
Toisaalta levyn julkaiseminen nimenomaan Pink Floydin nimen alla jakaa mielipiteitä, koska tunnetuimmasta kokoonpanosta mukana ovat vain Gilmour ja Mason (Richard Wright menehtyi vuonna 2008 - siitä huolimatta levyllä kuullaan hänen soittoaan, sillä kappaleissa käytetään näitä vanhoja kosketinsoitinosuuksia - ja Waters ei ollut millään lailla kiinnostunut ajatuksesta).
Mutta omasta mielestäni tällä (lähes kokonaan) instrumentaalisella levyllä on hienoja hetkiä ja musiikki on selkeästi tunnistettavaa Floydia. Omat suosikkini ovat kahteen erilliseen osaan jaettu Allons-y, sekä ainoa laulettu kappale Louder Than Words.
Näyttävä kansitaidekin on mielestäni bändin näköinen kaikessa surrealistisuudessaan.
TRIVIAA
- Bändin nimi on yhdistelmä Pink Anderson- ja Floyd Council- nimisien muusikoiden nimistä. Alun perin bändin nimi oli The Pink Floyd, ennen kuin the-artikkeli pudotettiin pois alusta.
- Dark Side of the Moonin jälkeen bändi kokeili tehdä musiikkia, jossa ääniä luotaisiin käyttämällä arkipäiväisiä kodin esineitä perinteisten soittimien sijasta. "Soittimina" käytettiin muun muassa kuminauhoja, juomalaseja, pulloja ja spraymaalitölkkejä. Levyn nimeksi tuli Household Objects, mutta lopulta kokeilun tuloksena olikin vain muutama luonnosmainen kappale. Seuraava levy olikin soitettu jälleen perinteisillä instrumenteilla...
- Wish You Were Here-kannen kuvauksissa käytettiin kahta stunttimiestä, joista toinen pukeutui tulenkestävään pukuun (jonka päällä oli kuvassa nähtävä musta bisnesmiehen puku). Kuvauksissa ei kuitenkaan vältytty kömmähdykseltä, sillä tuuli alkoi puhaltaa väärään suuntaan ja liekit hipoivat stunttimiehen kasvoja. Miehet vaihtoivat paikkaa keskenään ja valokuva käännettiin myöhemmin peilikuvaksi levynkantta varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti