Bändin imagoon on jo pitkän aikaa kuulunut tietynlainen mystisyys ja "teatterimaisuus", vaikka nykyään imagoa onkin päivitetty maanläheisemmäksi. Musiikkia on usein kuvailtu "mystis-romanttiseksi poprockiksi", sillä omaperäisyytensä lisäksi musiikki on myös tunnelmallista ja kauniin melankolista. Elämästä kertovien ja luonnonläheisten sanoitusten runollisuudessa on kuultavissa vaikutteita jopa vanhanaikaisesta suomen kielestä. Henkilökohtaisiin elämänkokemuksiin perustuvat sanoitukset kerrotaan mystisten kielikuvien kautta, mikä on myös yksi bändin tavaramerkeistä.
Itse musiikki vaihtelee tunnelmallisista ja melankolisista kappaleista pianoballadeihin, jopa jazz-vaikutteisiin kappaleihin ja nopeatempoisimpiin poprock-ralleihin.
Erilaiset instrumentitkin sävyttävät Indican musiikkia; viulun lisäksi biiseissä kuullaan klarinettia, erilaisia kosketinsoittimia aina pianosta cembaloon ja flyygeliin, ja melodica on Valoissa-kappaleen tunnusomaisimpia elementtejä.
Keulahahmo Johanna "Jonsu" Salomaa ei ole pelkästään mielenkiintoisen äänen omaava laulaja, mutta myös monipuolinen muusikko. Hän säveltää ja sanoittaa bändin biisit, ja soittaa sekä viulua että pianoa. Musiikillisiksi esikuvikseen hän on maininnut esimerkiksi Kate Bushin ja arvostaa muun muassa Pink Floydia, Queenia, David Bowieta ja The Cranberriesia.
Jonsu innostui musiikista ja säveltämisestä jo pienenä lapsena - ensimmäisen viulunsa hän sai neljävuotiaana ja soitti myös Minijousissa. Hänellä on myös taustaa klassisesta musiikista; lapsena hänen esikuviaan olivatkin itse asiassa Mozart ja Chopin.
Myös hänen taiteilijanimensä juontaa juurensa lapsuudesta; Jonsu oli hänen muusikkonimensä jo alle kymmenenvuotiaana, kun hän äänitti lastenlauluja Tapiolan koulussa. Teini-ikäisenä Jonsu innostui rockmusiikista ja erityisesti Tehosekoitin inspiroi häntä perustamaan oman bändin.
Johanna "Jonsu" Salomaa - laulu, viulu, piano
Heini Säisä - basso
Sirkku Karvonen - kosketinsoittimet, klarinetti
Laura Häkkänen - rummut
Entiset jäsenet:
Jenny Mandelin - kitara (2001 - 2014)
ENSIMMÄISET LEVYT: IKUINEN VIRTA JA TUULISET TIENOOT
Ikuinen virta (2004) on Indican debyyttialbumi ja edustaa perinteisemmän tyyppistä poprockia. Levyllä on paljon hyvää materiaalia ja vasta 20-vuotiaan Jonsun kirjoittama musiikki on jo tunnistettavan omaperäistä. Kuitenkin levyn kokonaisuudesta kuuluu se, että bändi on vielä hakemassa lopullista tyyliään.
Jonsu on maininnut myös kirjojen ja elokuvien inspiroivan häntä; ensimmäisenä singlenä julkaistu Scarlett perustuukin kuuluisaan romaanin Tuulen viemää. Onnen kartano on tunnelmallinen pianoballadi, viulua ja jousisoittimia kuullaan puolestaan kappaleissa Lauluja paratiisista ja Aaltojen takaa. Albumin päättävä ja pianon sävyttämä Vettä vasten on yksi suurimpia suosikkejani bändin tuotannosta: mielestäni tämä biisi on hieno esimerkki siitä, kuinka musiikkikappale voi olla tunnelmaltaan melankolinen ja kuitenkin kauniin koskettava samanaikaisesti.
Seuraavalla albumilla Tuuliset tienoot (2005) bändin musiikki on jo jalostunut askeleen eteenpäin.
Albumilla on varsin kesäinen tunnelma ja myös luonto on lähellä sanoitusten teemoissa, mikä on kuultavissa erityisesti leppoisassa nimikkokappaleessa. Häkkilintu on haikea biisi toimimattomasta parisuhteesta, sen sijaan dramaattisemmalla pianomelodialla alkava Varo muistuttaa siitä, että kaikkien ihmisten tarkoitusperät eivät loppujen lopuksi ole hyviä. Tanssittavampi Kummajaisten joukko on puolestaan omia suosikkejani bändin tuotannosta; tässä biisissä pidän myös siitä näkökulmasta, miten jopa tyypillisestä baari-illasta on mahdollista kirjoittaa näinkin runollisella tavalla.
Musiikillisesti Rannalla on kaunis biisi akustisuutensa ja mielenkiintoisen laulumelodian johdosta.
Levyn päättää puolestaan leppoisa, jazz-vivahteinen Viimeinen tanssi.
KADONNUT PUUTARHA
Tunnelmallisuutensa ja monipuolisuutensa vuoksi Kadonnut puutarha (2007) on oma suosikkilevyni bändin tuotannosta. Albumi alkaa ihmissuhdeongelmista kertovalla, aggressiivisemmalla kappaleella Viimeinen jyvä ja levyn alkupuoliskolle painottuvat muutkin nopeatempoisemmat biisit.
Puolenvälin tienoilla levyn yleinen tunnelma rauhoittuu ja muuttuu maalailevammaksi, mystisyyden sävyttämäksi runolliseksi melankolisuudeksi. Konerumpujen säestämä Nukkuu kedolla on hidas tunnelmapala. Noita on musiikillisesti ehkä kauneimpia Indica-sävellyksiä ja pidän myös nokkelan vertauskuvallisista sanoituksista: ensi kuulemalta voisi luulla, että teksti kertoisi vain tunnetuista saduista, vaikka pohjimmiltaan teemana lieneekin masennus ja kuolema.
Tässä välissä on vuorossa nopeampi ralli Pahan tarha, minkä jälkeen tunnelma rauhoittuu uudestaan. Äänet on rauhallinen pianoballadi ja Mykkä on klarinettisoololla maustettu maalaileva kappale. Vähitellen tunnelmaansa kasvattava Unten laiva alkaa aluksi pelkällä Jonsun laululla, kunnes muutkin soittimet tulevat vähitellen mukaan ja puolenvälin jälkeen on myös viulusoolon vuoro.
Ja kuten Tuuliset tienoot, myös Kadonnut puutarha päättyy jazzin hämyisissä tunnelmissa: jazzahtavan pianomelodian ja perkussiovispilöiden maustama Helmet on niin ikään yksi suosikeistani.
Puolenvälin tienoilla levyn yleinen tunnelma rauhoittuu ja muuttuu maalailevammaksi, mystisyyden sävyttämäksi runolliseksi melankolisuudeksi. Konerumpujen säestämä Nukkuu kedolla on hidas tunnelmapala. Noita on musiikillisesti ehkä kauneimpia Indica-sävellyksiä ja pidän myös nokkelan vertauskuvallisista sanoituksista: ensi kuulemalta voisi luulla, että teksti kertoisi vain tunnetuista saduista, vaikka pohjimmiltaan teemana lieneekin masennus ja kuolema.
Tässä välissä on vuorossa nopeampi ralli Pahan tarha, minkä jälkeen tunnelma rauhoittuu uudestaan. Äänet on rauhallinen pianoballadi ja Mykkä on klarinettisoololla maustettu maalaileva kappale. Vähitellen tunnelmaansa kasvattava Unten laiva alkaa aluksi pelkällä Jonsun laululla, kunnes muutkin soittimet tulevat vähitellen mukaan ja puolenvälin jälkeen on myös viulusoolon vuoro.
Ja kuten Tuuliset tienoot, myös Kadonnut puutarha päättyy jazzin hämyisissä tunnelmissa: jazzahtavan pianomelodian ja perkussiovispilöiden maustama Helmet on niin ikään yksi suosikeistani.
VALOISSA
Vuonna 2008 julkaistu Valoissa on toinen omista suosikkialbumeistani. Musiikillisesti Valoissa on vastakohtien ja ääripäiden albumi, sillä mukana on "aggressiivisempia" ja nopeatempoisia ralleja, sekä maalailevan tunnelmallisia, hitaampia kappaleita.
Koskettavan kaunis Hiljainen maa on niin ikään yksi suosikkikappaleitani bändin tuotannosta. Huilut ja konerummut luovat mystistä tunnelmaa kappaleeseen Askeleet, kun taas melodica sävyttää vahvasti nimikkokappaletta Valoissa (joka muistuttaa tietyllä tavalla Leevi and The Leavingsin tyylistä biisiä). Hyvällä tavalla "vinksahtanut" Pyromaani on alkuperältään varhaisimpia kappaleita, mitä Jonsu on Indicalle säveltänyt.
Yllättävänkin raskaat ja aggressiiviset Elä ja Pahinta tänään edustavat albumin toista ääripäätä. Nopeatempoisimmista biiseistä omia suosikkejani ovat kuitenkin 10 h myöhässä ja viulun maustama Sanoja, jossa on myös laukkaava rumpukomppi ja hienot vertauskuvalliset sanoitukset.
Ei enää (joka tietyllä tavalla muistuttaa minua Ikuisen virran päätösbiisistä Vettä vasten) puolestaan päättää albumin haikeisiin tunnelmiin.
AKVAARIO
Akvaario (2014) on Indican tuorein suomenkielinen albumi pitkäksi venähtäneen levytystauon jälkeen. Vuonna 2010 bändi julkaisi englanninkielisen albumin A Way Away, jonka biisit ovat käännöksiä tutuista suomenkielisistä versioista. Tällaisen levyn bändi halusi julkaista ulkomaisen fanikuntansa toiveesta ja heitä ajatellen.
Tauko levynjulkaisussa oli monisyinen: sekä Jenny että Heini saivat tahoillaan perheenlisäystä, bändin jo äänittämän uuden albumin julkaisua jouduttiin useaan otteeseen lykkäämään bisnessyistä johtuen ja musiikkimaailmaa kohtaan väliaikaisen turhautumisen kokenut Jonsu lähti opiskelemaan kauppatieteitä.
Jo äänitetty Shine-albumi oli kirjoitettu englanniksi kuten A Way Away, mutta biisit itsessään olivat täysin uusia. Kun Shinen julkaisua jouduttiin siis lykkäämään tuonnemmaksi, sillä aikaa Jonsu sai idean, että hän voisi kirjoittaa myös suomenkieliset tekstit biisejä varten ja äänittää toiset lauluraidat omalla äidinkielellä. Näin syntyikin kaksi albumia: Shine ja Akvaario.
Akvaariota kuunnellessa huomaa, kuinka bändin musiikillinen tyyli on muuttunut suoraviivaisemmaksi ja pelkistetymmäksi, aikaisempaa popimpaan suuntaan. Myös sanoitukset ovat suoraviivaisempia, sillä tällä levyllä Jonsu kertoo elämänkokemuksistaan, ihmissuhteista ja rakkaudesta entistä suoremmin ja rehellisemmin.
Tietty tyyli ja tunnelma ovat kuitenkin säilyneet muutoksista huolimatta. Erityisesti koskettava Tuule tuuli edustaa sen tyylistä kappaletta, mitä bändiltä voikin odottaa. Myös parisuhdeteemainen Nirvanaan on suosikkejani tältä levyltä, kertosäkeen hauskan laulumelodian sekä sanoitusten osuvien ja kekseliäiden vertauskuvien vuoksi. Nopeammista ja menevistä poprockralleista pidän eniten Maailma loppuu-kipaleesta (mikä kertoo menneisyyden virheistä ja niiden katumisesta vapautumisesta) - jo makean kitarasoolon takia.
TRIVIAA
- Bändin nimi on muunnettu sanasta "indigo", joka tarkoittaa syvänsinistä sävyä. Muunnos tehtiin, koska Indigo-niminen bändi oli jo olemassa ja myös siksi, että bändin nimi saisi feminiinisemmän sävyn.
- Alun perin Indican ei ollut tarkoitus olla "tyttöbändi"; se että kaikki jäsenet ovat naisia, on pelkkää sattumaa. Jonsu ja Heini ovat lapsuudenystäviä ja soittaneet kauan aikaa yhdessä, ja tämä kaksikko tapasi Sirkun eräässä rock-konsertissa. Myöhemmin Jenny ja Laura liittyivät mukaan, ja tämä kokoonpano vakiintui seuraavaksi kolmeksitoista vuodeksi.
KEIKKAMUISTOJA
Cafe Segeli, Kotka / 20.04.2013
Jonsu esiintyi akustisena duona Alavala-kitaristi Emppu Suhosen kanssa, ja Indican kappaleiden lisäksi he soittivat myös muutamia covereita. Vettä vasten oli kieltämättä kaunista kuultavaa myös akustisena versiona. Huhtikuisen illan kylmyys ei vaikuttanut näkyvästi "terassikauden ajoissa avanneiden" muusikoiden soittamiseen; hyväntuulisien naisien esiintymisestä säteili pirteys ja energisyys, huumoria unohtamatta.
Pressa, Helsinki / 17.05.2013
Hieno ja energinen keikka koko bändin voimin. Setissä oli peräti viisi kappaletta Kadonneelta puutarhalta ja Ikävänkantaja sai siis uudenlaista maustetta Jonsun soittamasta, biisin melodiaa mukailevasta viuluintrosta. "Pieni mutta energinen" kuvailee lyhyesti mutta ytimekkäästi Jonsun hyväntuulista lavapersoonaa, minkä lisäksi hän kykenee hienosti eläytymään eri biisien tunnetiloihin. Välispiikeistäkään ei huumoria puutu!
Toinen akustinen esiintyminen Kotkassa, mutta tällä kertaa kyse oli Jonsun omasta soolokeikasta.
Se olikin hieno (ja lämmin) kesä-ilta lähes täynnä olleella kahvilan terassilla. Jonsu soitti pääasiassa Indican alkuaikojen biisejä, mitä on harvemmin soitettu (kuten Aaltojen takaa ja Odotan), mutta niiden ohella kuultiin jälleen myös muutama cover. Kummajaisten joukko oli mukaansatempaavan rytmikäs näin akustisena versionakin. Viimeinen tanssi sopi kieltämättä sattuvasti tähän kesä-illan tunnelmaan, kun aurinko alkoi laskea rakennusten taakse ja viimeiset auringonsäteet valaisivat terassia:
"Viimeinen säde auringon / laskettu maahan on / se taipuu rytmiin hiljalleen / käy tanssiin viimeiseen".
Kaunis Vettä vasten päätti jälleen setin, mutta koska Jonsulle annetuista aplodeista ei tahtonut tulla loppua, hän päätti soittaa vielä yhden biisin encorena. Hän halusi saada yleisön tanssimaan, joten vuorossa oli akustinen mutta energinen versio Ikuisesta virrasta. Olikin hauska hetki, kun ihmiset (allekirjoittanut mukaan luettuna) tulivatkin tanssimaan ja laulamaan aivan hänen kosketinsoittimiensa eteen!
Keikan loputtua pääsin vielä antamaan kuvataiteita arvostavalle Jonsulle pari bändin musiikin inspiroimaa taideteostani, joista hän ilahtui kovasti, ja sain vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanan luovuudesta.
House of Rock, Kouvola / 21.04.2014
Tähän astisista keikoista lähimmät olivat olleet siis Kotkassa, mutta lopulta bändi saapui myös kotikaupungin keikalle. Hyvää meininkiä ei tästäkään keikasta jäänyt puuttumaan. Koska kyseessä oli uunituoretta albumia Akvaariota promoava kiertue, setissä oli luonnollisesti mukana useampikin uudempi kappale; varsinkin Nirvanaan kuulosti varsin hyvältä näin livenäkin.
Ja erityisesti nyt Jonsu näytti pukeutumisensa puolesta ilmiselvältä "rokkikeijulta" nahkatakissaan, kimaltelevassa David Bowie-paidassaan ja mustissa saappaissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti