Rush - Power Windows

Rushin levyistä Power Windows on pitkäksi aikaa ollut jääneenä "pimentoon" minulta, vaikka olenkin kuullut biisejä sieltä täältä ja joistakin pitänyt enemmänkin. Ensivaikutelman perusteella vierastin syntikoiden sekä elektronisten samplejen korostunutta roolia musiikissa, mikä sai levyn kuulostamaan omissa korvissani "liiankin kasarilta" ja siksi poikkeavanlaisena Rushin muista tuotoksista.

Mutta pintaa syvemmällä piileekin yksi "Rushin melodisimmaksi" kutsutuista albumeista. Power Windows on "dynaaminen ja ulospäinsuuntautunut" - niin kuin Neil Peart itse on musiikkia kuvaillut - ja täynnä kiehtovia, tarttuvia melodioita. 1980-luvun puoliväliin erottamattomasti kuuluneet soundimaailmat toki kuuluvat levyllä vahvasti, mutta Rush kuulostaa silti omalta uniikilta itseltään eikä siten Power Windows ole mielestäni liikaa aikaansa sidotun kuuloinen.
Manhattan Project, Marathon, Emotion Detector ja Grand Designs kuuluvat omiin suosikkeihini, mutta kirkkaimpina tähtinä loistavat silti Middletown Dreams ja - edelleenkin - päätösraita Mystic Rhythms.

 

 

 

You can do a lot in a lifetime
if you don't burn out too fast

 

Albumin sanoituksista löytyy jälleen kerran monia hyviä pohdintoja. Sanoitusten teemana ovat erilaiset asiat, jotka tavalla tai toisella hallitsevat maailmaa ja ihmisen elämää - kuten raha (The Big Money), sodan pelko (Manhattan Project), valta muuttaa oman elämänsä suuntaa toteuttamalla haaveitaan (Middletown Dreams), tunteet (Emotion Detector) ja luonnon lait (Mystic Rhythms).

Territories kertoo ihmiskunnan eriarvoisuudesta. Sen voisi nähdä arvosteluna sille, kuinka länsimaisessa nykykunnassa eletään yltäkylläisyydessä ja siltikin vaaditaan aina vain lisää; samaan aikaan kun toisella puolella maapalloa eletään äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessa. Näemme vain oman hyvän ja yltäkylläisen elämämme, samaan aikaan unohtaen vähäosaisempien ihmisten hyvinvoinnin.

The whole wide world
 an endless universe
Yet we keep looking through
 the eyeglass in reverse

Better people...better food...and better beer...
Why move around the world when Eden was so near?

Hienoja melodioita viljelevä ja vähitellen tunnelmaansa kasvattava Middletown Dreams sopii tietyllä tavalla omiin tämänhetkisiin ajatuksiini. Biisihän kertoo unelmista ja niiden toteuttamisesta sekä sitä kautta elämässä eteenpäin menemistä. Joskus myös tyytymättömyys omaan elämään ajaa ihmisen konkreettisesti tekemään töitä muutoksen ja haaveiden eteen, kuten lyriikoiden henkilöiden kohdalla. Lisäksi ihmisen elämä tuntuu merkityksellisemmältä ja mieli pysyy kirkkaana, kun on unelmia joita tavoitella: "Dreams transport desires  / drive you when you're down."

The boy walks with his best friend
 through the fields of early May
They walk awhile in silence
 one close, one far away
But he'd be climbing on that bus
 just him and his guitar
 to blaze across the heavens
 like a brilliant shooting star

The middle aged madonna
 calls her neighbor on the phone
Day by day the seasons pass
 and leave her life alone
But she'll go walking out that door
 on some bright afternoon
 to go and paint big cities
from a lonely attic room

 

 

Emotion Detector-sanoituksissa on ilmaistu pähkinänkuoressa vastakohtaisuudet parisuhdekommunikaatiossa: joskus sanomme läheiselle ihmisellemme asioita hieman liiankin suorasukaisesti - ja joskus olemmekin liian hienovaraisia vaietessamme ajatuksistamme sekä mielipiteistämme. Oikeanlainen tapa kommunikoida onkin näiden ääripäiden välimaastossa.

 

 

It's true that love can change us
 but never quite enough
Sometimes we are too tender
Sometimes we're too tough

 

 

Joskus teemme ihmissuhteissamme myös draamaa täysin turhista ja mitättömístä asioista, jolloin täytyisikin osata suhteuttaa asioita:  

 

 Sometimes our big splashes
 are just ripples in the pool

 

Jo nimensäkin mukaisesti salaperäisimmissä tunnelmissa liikkuva päätöskappale Mystic Rhythms on kyllä hieno, kiehtova biisi ja Peartin jylhien perkussioiden on sattuvasti sanottu "kuulostavan ukkosmyrskyltä". Sanoitus kertoo ympäröivän luonnon ja universumin suuruudesta sekä niiden salaperäisyyksistä, jotka ovat ruokkineet ihmisen mielikuvitusta halki aikojen.

Mystic rhythms
Capture my thoughts
 carry them away
Nature seems to spin
 a supernatural way
Mystic rhythms
Under city lights
 or a canopy of stars
We feel the powers

and wonder what they are

 

 

 

 

 

Postauksessa olevat kuvat on löydetty muualta netistä.

Amorphis - Under the Red Cloud & bändihistoriikki

 

 

Amorphiksen tuorein albumi Under the Red Cloud on siis tullut uunista ulos. Musiikki on tuttua ja kotoista Amorphista, mutta levy on kuitenkin selkeästi raskain Tomi Joutsenen aikaisista albumeista ja muistuttaa paikoin bändin alkuaikojen levytyksiä. Joutsenen laulukin tuntuu kehittyneen ja jalostuneen entisestään, nyt hänen kurkustaan kuullaan jopa aitoa black metal-korinaakin. Ruotsalainen tuottaja-miksaaja Jens Bogren on vaikuttanut omalla panoksellaan albumin raskauteen ja myös puristanut kuudesta muusikosta kaiken mahdollisen irti: esimerkiksi Esa Holopainen piiskattiin soittamaan kitaraosuuksiaan kahden viikon ajan! 

Musiikilliseen keitokseen tuovat lisää makuja myös kirkkourut, Aleah Stanbridgen laulamat naisvokaalit ja folkmetalbändi Eluveitiestä tutun Chrigel Glanzmannin pillipiiparoinnit. Levyn musiikki soi silti tutun kotoisena, siitä pitävät huolen Amorphiksen tavaramerkeiksi muotoutuneet 70-luvun progevaikutteet Hammond-urkuineen, Esa Holopaisen sekä Santeri Kallion tunnelmallinen soitto ja kylkiäisenä tarjotaan jälleen pikkuisen "kebab-musaakin".

Sanoitukset ovat tuttuun tapaan Kalevala-aiheisiin perehtyneen performanssi-/kuvataiteilija Pekka Kainulaisen kirjoittamat. Edellisen Circle-albumin tapaan Under the Red Cloudin sanoitukselliset teemat eivät perustu suoranaisesti Kalevalaan, mutta kertovat samassa hengessä pienen ihmisen ajatuksista muuttuvan maailman pyörityksessä, jossa olemme kuvainnollisesti "punaisen pilven alla".

Levyn kansitaiteessa esiintyvät neljä patsasta viittavat puolestaan neljään ilmansuuntaan. 

Tämänhetkisiä suosikkejani ovat

• levyn avaava nimikkokappale (tutun kotoisa Amorphis-kappale, erittäin melodinen ja tarttuva)
• The Skull (Elegy-albumin fiiliksistä muistuttava kiehtova progemetallikappale tunnelmallisella väliosalla)
• sinkkubiisinäkin julkaistu Death of A King (tässä kohtaa tarjoillaan ne döner-kebabit: itämaalaishenkiset kitara-, sitar- sekä huilumelodiat toimivat hauskana ja mielenkiintoisena elementtinä. Kuin "uusi Better Unborn")
• Enemy at The Gates (myös tämä biisi palauttaa mieleen Elegyn tunnelmat)
• Tree of Ages (samaan aikaan raskas mutta tarttuvan melodinen, huilujen maustama folk metal-kappale)
• bonusraidat Come the Spring ja Winter's Sleep (jotka soivat kaikkein eniten aikaisempien Joutsenen aikaisten levytysten henkisinä. Winter's Sleepin Moog-melodia muistuttaa niin ikään Tales from the Thousand Lakesista)

Levyn rankin anti (kuten The Four Wise Ones ja Bad Blood) tarjoavat siis Joutsenen korisemia black metal-vokaaleja ja aiempaa raskaampia sävyjä, jotka muistuttavat jopa The Karelian Isthmus-debyytistä - mutta samaan aikaan kitarat ja koskettimet pitävät huolta näidenkin kappaleiden melodisuudesta.

Promokuvat: Ville Juurikkala 

Vastikään julkaistiin myöskin Markus Laakson kirjoittama bändihistoriikkikirja Amorphiksesta. Kirja on "uniikki selviytymistarina ja kertomus ystävyydestä", kertoohan se kattavasti ja eläväisesti bändin vaiheikkaan tarinan. Kertomuksia riittää niin jokaisen levyn luomisprosesseista kuin vauhdikkaista kiertuesattumuksistakin. Bändiä kohdanneista vaikeuksistakin kerrotaan avoimen rehelliseen sävyyn, mutta hyvällä maulla. Kirjassa kaikki bändin nykyiset ja entiset jäsenet pääsevät kertomaan omia muistojaan. Niin ikään bändin taustavaikuttajat, kuten tuottajat ja managerit pääsevät ääneen.
 

 

Tehosekoitin - Golden Greats

 

Viimeisin musalöytöni on siis Tehosekoittimen tuplakokoelmalevy. Tästä legendaarisesta poprock-bändistä on aiemmin tullut mieleen luonnollisestikin ne kaikille tutut hittikappaleet (Maailma on sun, Asfaltti polttaa, Hetken tie on kevyt...) sekä hienoinen "rappioromantiikka"imagokin.
Olen kyllä aiemminkin pitänyt näistä edellämainituista kipaleista, mutta viime aikoina Valonkantaja on jäänyt pyörimään päässä korvamadoksi asti ja sopivasti satuin törmäämään tähän kyseiseen kokoelmalevyyn, joten poishan se oli ostettava. Bändi yllättää positiivisella tavalla 60- ja 70-luvun popin / rockin kaiuillaan ja tunnelmallaan, olivatpa kyseessä menevämmät rockrallit tai runolliset balladimaiset kappaleet.

 

 

 

Live: Amorphis (Tales from the Thousand Lakes-juhlakeikka) @ Tuska Open Air 27.06.2015

Amorphis on lähiaikoina julkaisemassa sekä uuden levyn että bändihistoriikkikirjankin, mutta vielä niitä odotellessa Amot ehtivät soittamaan muutaman kesäfestarikeikan kotimaassaankin. Ja nämä keikat eivät olekaan täysin totutun kaavan mukaisia, sillä kyseessä ovat Tales from the Thousand Lakes-albumia juhlistavat erikoiskeikat. Viime vuoden loppupuolella tämän klassikkolevyn ilmestymisestä oli tullut kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta ja silloin niitä juhlistettiinkin teeman mukaisella kiertueella - Saksassa tosin. Mutta Suomenkin maaperälle saatiin siis muutama juhlakeikka: yksi niistä oli vuorossa Helsingin Suvilahdessa Tuska Open Airin tiimoilta. 

Vuonna 1994 julkaistu Tales from the Thousand Lakes on Amorphiksen läpimurtolevy, mitä pidetään myös yhtenä merkittävimmistä suomalaisista metallialbumeista. Mikään muu bändi Suomessa ei ollut aikaisemmin tehnyt vastaavanlaista musiikkia, jossa Kalevala-aiheiset sanoitukset ja folk-vaikutteet yhdistettiin metallimusiikkiin: jo siksikin levy herätti huomiota ja mielenkiintoa ilmestyessään. 

Totta kai Amorphis on esittänyt alkuaikojen biisejään lukemattomat kerrat Tomi Joutsenen kanssa, joten vaikka Tales soitettiinkin kokonaisuudessaan alusta loppuun asti, tietyt biisit Tomin laulamina versioina olivatkin minulle jo entuudestaan hyvinkin tuttuja. In the Beginning, Magic and Mayhem ja erityisesti  Drowned Maid kolisivat jälleen kerran, mutta First Doom, Forgotten Sunrise ja To Father's Cabin olivat sellaisia kipaleita, jotka sain ensimmäistä kertaa kuulla Joutsenen tulkitsemana - ja ylipäätään

livenä. Ville Tuomen laulu on olennainen osa To Father's Cabin-originaalia, mutta mielestäni tämä liveversio Joutsenen laulamana ei kuulostanut yhtään hullummalta.

Myös encoren biisivalinnat jatkoivat bändin alkuaikojen hengessä, sillä vuorossa oli Vulgar Necrolatry The Karelian Isthmus-debyytiltä. On myös aina iloinen asia, kun Elegy-albumin biisejä soitetaan livenä, joten näin ollen Better Unborn ja My Kantele olivat itselleni mieluisia valintoja settiin. Keikka päättyi Black Winter Day-EP:ltä tuttuun tunnelmalliseen pianoinstrumentaaliin Folk of the Northiin, mikä oli myös hienoa kuulla.

Visuaalinen ilme ei jäänyt yhtään kalpeaksi, kun taustalakanassa lensi Black Winter Day-EP:n kansitaiteesta tuttu kotka ja pyrotkin olivat varsin komeat.

Lavalla vieraileva tähti sai kuuluttaa Black Winter Day-klassikon seuraavana soitettavana kipaleena:

Valokeilassa: Värttinä

Värttinää käsiteltiinkin jo aiemmassa kansanmusa-aiheisessa postauksessa, mutta nyt on vuorossa syväluotaavampi bändiesittely Valokeilassa-sarjan mukaisesti.

Värttinään olen tutustunut jo useita vuosia sitten, mutta viime aikoina olen löytänyt bändin musiikin uudestaan pitkän tauon jälkeen - ja näin ollen tietyt levytykset kolisevatkin nyt täysin uudella tavalla. Eniten pidän 1990-luvun puolivälin jälkeen julkaistuista albumeista, joissa kansanmusaelementit,  pop-, rock- ja jazz-vivahteet sekä monipuolinen soitinvalikoima yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla. Esittelyyn pääsevät pian omat henkilökohtaiset suosikkini näistä kyseisistä levytyksistä.

Värttinässä arvostan ilman muuta laulun taidokkuutta ja sitä, kuinka useamman naislaulajan äänet soivat saumattomasti yhdessä. Musiikin mystiset tunnelmat ja suomalais-karjalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvat sanoitukselliset teemat tuovat omaa kiehtovuuttaan musiikkiin. Tarinat kertovat luonnosta, kulkureista, miehistä, naisista, lapsista, juoruämmistä, ilosta, kaipuusta, surusta, vihasta - ihmisen tunteiden koko kirjosta. Näitä tuntemuksia mukailevat tunnelmat kuuluvat itse musiikissa ja laulussa upealla tavalla.

Myös live-esiintyminen on Värttinän suurimpia vahvuuksia. Laulun vaikuttavuus, naisten lavakarisma ja eläytymiskyky tulevat esille suorastaan käsinkosketeltavalla tavalla aidossa livetilanteessa: ainakaan itse en ole säästynyt (positiivisella tavalla ilmenneiltä) kylmiltä väreiltä. Alla oleva liveversio kappaleesta Mieleni alenevi puhukoon puolestaan.
Muutenkaan näistä keikoista ei energisyyttä ja hyväntuulisuutta ole jäänyt puuttumaan. Mikäli bändi kiinnostaa edes hitusen, niin suosittelen lämpimästi käymään heidän keikallaan.

   

ILMATAR

Vuonna 2000 julkaistu Ilmatar on monipuolinen ja tunnelmallinen albumi - sekä kaikkein suurin suosikkini Värttinän tuotannosta. Mystisiä tunnelmia luodaan ilmoille jo aloitusraidassa Itkin sekä kaipauksesta kertovassa kappaleessa Liigua.
Käppee on hauska a cappella-laulu, mutta itse pidän liveversiota jopa parempana, sillä siinä rummut tuovat lisää rytmiä biisiin. Laiska ja Linnunmieli ovat hyvälle tuulelle saavia kappaleita, joissa on myös mielenkiintoisia perkussiomelodioita. Vanhaan kehtolauluun perustuva Milja on kaunis akustinen tunnelmapala. Päätöskappale Meri ilmaisee surua kylmiä väreitä tuovalla tavalla, ovathan biisin sanoituksellisena teemana kertojan menettämät läheiset, jotka meri on vienyt mukanansa.

Vähän aikaa sitten mielessäni kävi ajatus, etteivät kaikenkarvaisten black metal-bändien rankkuusyritykset ole juuri mitään verrattuna niihin kevyempien genrejen edustamien bändien biiseihin, jotka säväyttävät "pahaenteisellä tunnelmallaan" aidosti. Itselleni tällaisia biisejä ovat esimerkiksi Rushin Witch Hunt - ja juurikin Värttinän Äijö.
Hyvinkin primitiivisen hengen sävyttämä Äijö kertoo vanhasta "äijänkäppänästä", jota kyy puree öisessä metsässä ja lopulta hurjistunut mies päättää manata "pirun riivatun purijan" maan alle. Ismo Alanko sopiikin erinomaisella tavalla tämän loitsu-osuuden dramaattiseksi lausujaksi.

UTU

Vuonna 2012 julkaistu Utu on Värttinän toistaiseksi tuorein albumi. Sekin on monipuolinen kokonaisuus ja mukana on paljon tarttuvia pop-melodioitakin (joista jo sanoitusaiheensakin mukaisesti tanssittava Tuuterin tyttäret lienee parhain esimerkki).
Kaihon kantaja ja runollisen sanoituksen sisältävä Utuneito ovat kauniin herkkiä balladeja, kun taas Manattu ja neliosainen Haltija-suite edustavat albumin mystisempää osastoa. Aloitusraita Ruhverikko sekä Vietäviä ovat rempseämpiä kappaleita, sanoituksellisena teemana tietenkin "kunnottomat" naiset.

KOKKO

Vuonna 1996 julkaistu Kokko (tässä yhteydessä "kokko" on muuten murteellinen ilmaisu kotkalle) on albumi, jota voitaisiin pitää eräänlaisena vedenjakajana bändin uralla. Tähän asti Värttinän tyyli oli painoittunut enemmän perinteisemmän linjan kansanmusiikkiin, mutta tällä albumilla mukaan oli tullut jo runsaasti elementtejä modernimmasta musiikista.

A cappella-musiikki on yleisellä tasolla minulle vieraampaa, mutta Värttinän a cappella-kappaleet ovat kieltämättä hienoa kuultavaa. Tästä on esimerkkinä Miero-albumilta tuttu Eerama, jonka Kalevala-aiheinen sanoitus käsittelee kolmea urotekoa, jotka Pohjan akka Louhi määrää Lemminkäisen suoritettavaksi.

Lopuksi vielä muutama ottamani keikkakuva.

 

Folkmusiikin tunnelmia

Toisinaan rockin vastapainoksi tekee mieli kuunnella myös folk- ja kansanmusavaikutteisen musiikin tunnelmallisuutta. Tämän genren musiikissa pidän myös erilaisten soittimien luomasta monipuolisesta äänimaailmasta sekä viulujen ja eksoottisempien perinnesoittimien mukanaolosta.

Tämä postaus käsittelee siis muutamia folk- ja kansanmusavaikutteiden inspiroimia bändejä sekä biisejä.

POHJANNAULA

Pohjannaula (jonka nimi on otettu pohjantähteä tarkoittavasta sanasta) oli suomalainen folk rock-bändi ja edustava esimerkki omasta genrestään. Valitettavasti bändi on jo ehtinyt lopettamaan toimintansa, mutta he ehtivät julkaista neljä täyspitkää albumia. Niillä kuultava musiikki yhdistelee tunnelmallisia folk-vivahteita reippaampaan rock-meininkiin. Eloisa viulunsoitto on myös olennainen osa Pohjannaulan musiikkia ja luo lisää tunnelmaa.
Pohdiskelevat sekä luonnonläheiset sanoitukset käsittelevät ihmismieltä ja millaista oli elämä entisinä aikoina. Sanoituksissa on usein myös hienoja oivalluksia ja luonnollisesti viittauksia suomalaiseen mytologiaan sekä perinteisiin.

VÄRTTINÄ

 

 

 

 Värttinä on suomalaisen nykykansanmusiikin kulmakivi - ja genrensä tunnetuimpia edustajia, joka on saanut mainetta ja kunniaa yhtälailla ulkomaillakin. Bändi yhdistelee kansanmusaelementtejä modernimpaan musiikkiin sekä pop-, rock- ja jazz-vaikutteisiin. Värttinän tavaramerkkejä on niin ikään energinen ja korkea naislaulu (ja kokoonpanoissa on aina ollut useampi kuin yksi laulaja).

Sanoitukset perustuvat suomalais-karjalaiseen mytologiaan ja perinteisiin, ja erityisesti vanhemmilla levytyksillä esiintyvä karjalan murrekin on hauska lisämauste. Tarinat kertovat luonnosta, kulkureista, miehistä, naisista, lapsista, juoruämmistä, ilosta, kaipuusta, surusta, vihasta - ihmisen tunteiden koko kirjosta. Näitä tuntemuksia mukailevat tunnelmat kuuluvat itse musiikissa ja laulussa upealla tavalla.

 Värttinällä on myös pitkä historia takanaan. Pohjois-karjalaista alkuperää oleva bändi on tehnyt musiikillista uraansa jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja kokoonpanotkin ovat ehtineet muuttua useaan otteeseen. Tästä kertoo myös se, että alkuperäisistä jäsenistä Mari Kaasinen on ainoa, joka on vielä nykyisessäkin kokoonpanossa mukana. Kaasisen ohella nykyisiin laulajiin kuuluvat Susan Aho (joka on kuulunut kokoonpanoon vuonna 1998 julkaistulta Vihma-albumilta asti) ja Karoliina Kantelinen (joka korvasi pitkään mukana olleen Johanna Virtasen).

Mielestäni parhain Värttinä-albumi on vuonna 2000 julkaistu Ilmatar. Se on monipuolinen levytys, jossa pop, rock ja folk yhdistyvät mielenkiintoisella, tasapainoisella ja tarttuvalla tavalla. Levyltä löytyy mm. akustista tunnelmointia (Milja), hurja tarina käärmeen puremasta miehestä (Äijö - ja tässä biisissä Ismo Alanko muuten lausuu käärmettä kiroavan "äijänkäppänän" roolin), energistä pirteyttä (Linnunmieli) sekä oboen sävyttämä instrumentaali (Lieto).

Värttinän monipuolisuutta edustavat seuraavat esimerkit:

 

 

 

 

 

 

PIIRPAUKE

 

 

Jazzia, maailmanmusiikkia ja vähän progevivahteitakin yhdistelevä Piirpauke (jonka nimi tarkoittaa muuten "meteliä" karjalan kielellä) on yksi pitkäikäisimpiä suomalaisia bändejä tässä genressä. Bändi soittaa instrumentaalista musiikkia, jossa pääosassa ovat keulahahmo Sakari Kukon soittamat saksofoni ja huilut. Bändin musa on yhtä lailla inspiroitunut myös laajasti eri maiden kansanmusasta.

 

Piirpaukkeen ohella Kukon musiikilliseen toimintaan on kuulunut myös useita vierailuja muidenkin bändien levytyksillä tai keikoilla (mm. Amorphis, Kingston Wall, Värttinä).

Biisiesimerkkejä:
 

Kuunnousu (The Ascent Of the Moon)
Uusi laulu paimenille (A New Song For Shepherds)
 

 

 

 

 

KUN ROCK JA FOLK KOHTAAVAT

Mutta osaavat metalli- ja rockbänditkin yhtä lailla tehdä folkvaikutteisia biisejä. Kaikenkarvaiset folk-, viking- ja battle metal-bändithän muodostavat nykyään jopa omia genrejään, mutta on tosin myönnettävä että suoranaiset tämän tyylin edustajat eivät ole ihan minun heiniäni.

Sen sijaan nämä esimerkit tulevat ehkäpä hieman yllättävämmästäkin suunnasta, kun kyseessä on elokuvallisista ja mahtipontisista sävellyksistään tunnettu Nightwish.

The Islander on hyvinkin folk-henkinen akustinen kappale. Kappale on pääosin basisti Marco Hietalan laulama ja englantilainen multi-instrumentalisti Troy Donockley soittaa huiluosuudet. Donockley on muutenkin tehnyt ahkerasti yhteistyötä Nightwishin kanssa ja tuo soittimillaan selkeää irlantilaishenkeä mukaan tiettyihin biiseihin.

Toinen esimerkki tulee puolestaan bändin uran alkutaipaleelta. Nightwishin debyyttialbumi Angels Fall First (1997) on musiikiltaan muutenkin erilaisempi kuin myöhäisempi tuotanto, sillä kokonaisuus painoittuu enemmän akustisempaan tunnelmointiin. Lähes kymmenenminuuttinen päätösraita Lappi (Lapland) on osittain suomeksi ja osittain englanniksi laulettu tunnelmapala - ja kuuluupa siellä jopa noitarumpujakin.

Nykyään Suomesta tulee monia maailmallakin tunnettuja folk metal-bändejä. Tähän joukkoon kuuluu tietysti myös Korpiklaani. Vaikka en folkmetallista siis varsinaisesti välitäkään, Korpiklaanilla on mielestäni monia hyviä biisejä ja pidän siitä, kuinka monipuolisesti he käyttävät erilaisia perinnesoittimia sekä viulua.
Korpiklaanin esiaste eli Shaman-niminen bändi oli puolestaan omaperäinen yhdistelmä folkrockia ja saamenkielistä joikulaulua.

 

 

 

 

 

 

Aakkoset Amorphiksen tapaan

 

Amorphous on englanninkielinen sana, joka tarkoittaa "muodotonta". Sana josta varsinainen bändin nimi siis muotoutui, oli keksitty luonnollisestikin sanakirjaa selailemalla ja valikoitu ainoastaan siksi, kun se vain sattui "kuulostamaan siistiltä". Joka tapauksessa nimi lienee ollut enne; myöhemmin perustajajäsen Esa Holopainen on kuvaillut nimen merkitystä hyväksi sattumaksi sitä ajatellen, kuinka bändin musiikki ja tyyli ovat vuosien varrella muuttaneet muotoaan.


Black Winter Day-niminen biisi on melkeinpä itsestäänselvyys kun Amorphiksesta on kysymys. Bändin uran alkuajoilta (läpimurtoalbumi Tales From the Thousand Lakesilta) tuttu kappale on muodostunut suomalaisen metallimusiikin klassikkokipaleiksi. Musiikkivideon lopputulos on tosin jättänyt bändille huonot kokemukset saksalaisista musavideo-ohjaajista - ja täysin ymmärrettävästi.


Circle on Amorphiksen viimeisin (huhtikuussa 2013 julkaistu) levytys ja järjestyksessään yhdestoista studioalbumi bändin diskografiassa. Tällä albumilla bändi itsekin halusi jälleen kokeilla uusia kuvioita: albumin on tuottanut ruotsalainen muusikko Peter Tägtgren, soundimaailma on aavistuksen verran raskaampi aiempiin Tomi Joutsenen aikakauden levyihin verrattuna ja aiemmasta poiketen sanoitukset eivät suoranaisesti liity Kalevalaan. Art nouveau-henkisen kansitaiteen on tehnyt taiteilija Tom Bates.

Delay eli viive-efekti on kitaraefekti, jonka avulla soitettu ääni saadaan soimaan ("kaikumaan") kitaran kielen normaalia värähtelyaikaa pidempään. Efektin luomisessa käytetään apuna siis kitarapedaalia.
Delayn käyttö kuuluu niin ikään Amorphiksen musiikissa ja kitaroinnissa (esimerkiksi kappaleissa The Way, Alone, Sky Is Mine, Under A Soil and Black Stone ja Captured State). Pink Floydilta vaikutteita ottanut Holopainen onkin myöntänyt alun perin David Gilmourin tyylin inspiroineen häntä omien delay-riffien kehittelemisessä.

Enigma on Silent Waters-albumin seitsemäs raita ja akustinen folk-henkinen kappale. Sanoituksellisena teemana ovat kolme urotekoa, jotka Lemminkäisen täytyy suorittaa saadakseen Pohjolan tyttären vaimokseen. Enigma ja My Kanteleen akustinen versio ovat toistaiseksi ainoat täysveriset akustiset studiobiisit, joita Amorphis on levyttänyt.



Forging the Land of Thousand Lakes on diskografian ensimmäinen - ja toistaiseksi ainoa - virallinen DVD-julkaisu. 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistu paketti sisältää loppuvuodesta 2009 Oulun Teatrialla kuvatun puolitoistatuntisen klubikeikan, samaisen vuoden Summer Breeze-festarivedon sekä tietysti syväluotaavan dokumentin bändin tapahtumarikkaan uran vaiheista.



Grieve Stricken Heart on Am Universum-albumin päätösraita, jolla kuullaan myös sahan ujellusta Antti Halosen soittamana.

 

Holopainen, Esa (s. 1.10.1972) on toinen Amorphiksen perustajajäsenistä, soolokitaristi, pääasiallinen säveltäjä ja bändin johtohahmo. Muun muassa Pink Floyd (ja luonnollisestikin David Gilmour), Kingston Wall, Black Sabbath, kitaristit Ritchie Blackmore ja The Edge, sekä yleisellä tasolla progressiivinen rock ja etnisvaikutteinen musiikki kuuluvat Holopaisen musiikillisiin innoittajiin ja vaikutteisiin.
Bändissä soittamisen ohella Holopaisen oheistyötkin ovat liittyneet niin ikään musiikkiin, sillä hän on ollut levy-yhtiö Spinefarmin myymälässä levyjä kauppaamassa ja laitemaahantuoja Musamaailmassa konttorirottana. Kokonaan musiikkimaailman ulkopuolella Holopainen on harrastanut aktiivisesti thai-nyrkkeilyä, ja nykyään harrastaa niin hiihtämistä kuin lenkkeilyä. Onpa hän ollut nuorempana kiinnostunut myös piirtämisestä.

Instrumentaalisia kappaleita on Amorphis tehnyt uransa aikana muutaman. Tähän kategoriaan kuuluvat debyyttialbumin (The Karelian Isthmus) lyhyt akustinen intro Karelia, Tales from the Thousand Lakesin avaava pianoinstrumentaali Thousand Lakes ja samankaltaiseen tunnelmaan nojaava Folk of the North, Elegy-albumin päättävä vauhdikas Relief, sekä Far From the Sunilta löytyvä Smithereens.
Tomi Joutsenen aikakauden tuotannosta ei puhtaita instrumentaaleja juuri löydy. Circle-albumin bonusraitoihin lukeutuva His Story liippaa läheltä, mutta kappaleen ollessa jo loppusuoralla Joutsen ennättääkin laulaa vielä muutaman säkeen.

Joutsen, Tomi (s. 30.04.1975) on Amorphiksen nykyinen vokalisti ja keulakuva. Muun muassa Nick Cave ja Xysma-bändi ovat musiikillisessa mielessä inspiroineet tätä laulajaa, joka on nuorempana myös soittanut rumpuja. Ennen Amorphikseen liittymistään Lohjalta kotoisin oleva Joutsen lauloi Sinisthra-nimisessä bändissä - jossa soittava Tomi Koivusaaren kaveri oli itse asiassa vihjannut tuolloin uutta laulajaa etsiskelleille Amo-jäsenille, että heidän bändissään saattaisi olla potentiaalinen ehdokas uudeksi keulahahmoksi.
Joutsenen tavaramerkkejä ovat yhtä lailla persoonalliset mikrofonit, jotka ovat hänen ystävänsä suunnittelemia.

 

Koivusaari, Tomi (s. 11.04.1973)  on rytmikitaristi ja Esa Holopaisen ohella ainoa jäsen, joka on pysynyt kokoonpanossa yhtäjaksoisesti bändin koko uran ajan. Kolmella ensimmäisellä levyllä hän myöskin lauloi murinavokaalit, vaikka ei tuntenutkaan oloaan kotoisaksi keulakuvan roolissa.

Luonto on Holopaisen ja Koivusaaren omien sanojen mukaan inspiroiva ja rauhoittava elementti, mutta henkilökohtaisen tason lisäksi luonto ja vuodenajat ovat olennainen inspiraationlähde myös itse bändin musiikkiakin ajatellen. Luonnonläheisyys näkyy kansitaiteiden mytologishenkisissä maisemakuvissa ja ilmenee yhtä lailla sanoituksissakin.

"Kyllä se [luonto] on hyvin inspiroiva elementti. Maisemakuvien maalailu kuuluu tähän bändiin jo pelkästään sen takia, että se on paras tapa luoda erilaisia tunnetiloja."

 

- Esa Holopainen Rumba-lehden haastattelussa 2011

 

 

 

Magic and Mayhem on Tales from the Thousand Lakes-albumin päätösraita, jonka intromelodia perustuu "Soittajapaimen"-nimisenä kansanlauluna tunnettuun sävelmään.



Narrow Path on Circle-albumin neljäs raita ja melodialtaan vahvasti irlantilaishenkinen kappale. Tässä mielessä se kuuluu samaan kategoriaan kuin samaisen albumin bonusraita New Song sekä Eclipse-albumilta tuttu Brother Moon. Folk- ja etniset vaikutteet ovat olleet aina olennainen osa Amorphiksen musiikkia, mutta erityisen vahvana nämä vaikutteet kuuluvat juurikin tässä kyseisessä kelttihenkisessä triossa.

 

Omaperäisyys on niin ikään ollut Amorphiksen tavaramerkkejä. Pitkän uransa aikana bändi on tehnyt musiikkia, jossa kuuluu monenlaisia vivahteita ja elementtejä, ja näin  ollen kehitellyt uniikin sekoituksen metallia, progressiivista rockia ja kansanmusavivahteita. Kuvatunlainen monipuolisuus ja kokeilunhalukkuus ovat mielestäni Amorphiksen vahvuudet, ja bändin jäsenet ovatkin haastatteluissa maininneet monipuolisen musiikkimaun auttavan suuresti omankin musiikin luomisessa.


Pekka Kainulainen on Kalevala-teemoihin perehtynyt performanssitaiteilija-kuvataiteilija (sekä Tomi Joutsenen entinen opettaja), joka on Silent Waters-albumilta alkaen sanoittanut Amorphiksen levyt.
Sanoitustensa puolesta nämä ovat olleet teema-albumeita, jotka ovat käsitelleet yhden Kalevala-hahmon tarinan kerrallaan: Silent Watersin teemana oli Lemminkäinen, Skyforger  kertoi taivaankannen ja Sammon takoneen seppä Ilmarisen uroteoista ja The Beginning of Times käsitteli Väinämöisen tarinaa. Viimeisimmän Circle-albumin teema ei ole tosin suoranaisesti Kalevalan tarinoihin perustuva, mutta kertoo samankaltaisessa hengessä epäonnisen miehen selviytymistarinan.


Qstock-festareilta on peräisin tämä  hauska keikkakuvamuisto: mene ja tiedä, mitä bändiläiset ovatkaan ihmetelleet Alone-biisiä soittaessaan.

Rastatukasta on niin ikään tullut Tomi Joutsenen tavaramerkkejä. Pituutta onkin tukalle kertynyt ajan saatossa, onhan keulahahmo ottanut rastansa jo neljätoista vuotta sitten.

"Tämä on todellinen rocktukka. Ei haittaa minne päänsä kallistaa, ja talvella hiuksista saa hyvän kaulaliinan, karvahatun ja kaikki. Tämä on siis periaatteessa selviytyjän tukka".

- Tomi Joutsen Soundi-lehden haastattelussa 2007 

 

S-kirjain kuvatkoon perinteisistä bändisoittimista poikkeavia instrumentteja, jotka ovat tuoneet lisämaustetta Amorphiksen musiikkiin.
Saksofonia soittava ja Piirpauke-bändistä tuttu Sakari Kukko on ollut vierailevana tähtenä useammallakin Amorphis-levytyksellä. Fonisointuja on hänen toimestaan kuultu livenäkin bändin keikoilla.
Sitar on puolestaan alun perin intialaisesta kansanmusiikista tuttu kielisoitin. Kyseinen soitin tuo itämaista maustetta myös Amorphiksen musiikkiin, sillä sitä kuullaan Elegyn aloitusraidassa Better Unborn sekä soolona My Kanteleen akustisessa versiossa. Onpa Holopainen soittanut sähkösitaria myös livenä, juurikin tämän nimenomaisen soolon My Kantele-biisissä.

Travis Smith on yhdysvaltalainen taiteilija-graafikko, joka on tehnyt kansitaiteita monille tunnetuille rock-ja metallibändeille; Amorphis mukaan luettuna. Smithin kuvitukset ovat hyvin yksityiskohtaisia, tunnelmaltaan usein rosoisen melankolisia ja perustuvat valokuviin, joihin on sisällytetty myös muutakin digitaalista mediaa. Amorphiksen kanssa hän on tehnyt yhteistyötä toistaiseksi neljän albumin verran (Eclipseltä The Beginning of Timesiin saakka) ja kuvitusten teemana ovat siis mytologisen ilmapiirin inspiroimat luontokuvat.

 

Uraa on Amorphiksella takanaan jo 25 vuotta, mikä on kunnioitettavan pitkä aika. Sinä aikana tämä musiikkinsa suhteen kunnianhimoinen bändi on tehnyt 11 studioalbumia, ja nähnyt niin nousu-kuin laskusuhdanteitakin. Mutta luovuttaminen ei ole koskaan ollut vaihtoehto: vastoinkäymiset ovat Holopaisen mukaan "antaneet vain uutta energiaa" - ja juurikin tämä periksiantamaton mentaliteetti alamäkienkin kohdalla tekee arvostettavaa siitä työstä, minkä Amorphis on saanut tehdä unelmiensa eteen. Työ onkin lopulta kantanut hedelmää: nykyään bändin jäsenet kykenevät elättämään itsensä ja perheensä pelkällä musiikilla.


Veil of Sin on Am Universum-albumin kahdeksas raita ja Sakari Kukon soittaman saksofonin sävyttämä balladimainen kappale.



Way on Tuonela-albumin avausraita, delay-kitaran ja efektien vahvasti sävyttämä biisi. Holopaisen mukaan se on ollut Alone-biisin ohella käänteentekevä kappale oman soiton kehittämisen suhteen.


Yhteishenki on luonnollisestikin tärkeä ja olennainen asia bändihommissa. Uran alkuaikoina Amorphiksen kokoonpanossa tapahtui jatkuvasti muutoksia erilaisista syistä johtuen - tästä kertoo myös se, että Holopainen ja Koivusaari ovat tosiaankin ainoat jäsenet, jotka ovat alusta asti pysyneet yhtäjaksoisesti mukana kokoonpanossa. Mutta viimeiset kymmenen vuotta bändin kuusikko on soittanut täysin muuttumattomalla kokoonpanolla. Tomi Joutsenen tulo vaikutti positiivisesti myös muuhunkin bändiin ja yhteishenkeen, kun uudenlainen motivoituneisuus palasi bändin sisäiseen ilmapiiriin. Esa Holopaisen sanoin, "energiat muuttuivat ihan eri suuntaan, kun Tomi tuli porukkaan. Amorphiksen pörssikurssi stabilisoitui ja pääsimme lamasta." (Soundi 2009).

 

 

 

Musiikin sanoituksellinen puoli: Rush ja Neil Peart

Rushin rumpali Neil Peart tunnetaan taitavan soittonsa ohella myös analyyttisista ja pohdiskelevista, mutta hienon symbolistisista sanoituksistaan, jotka kuvaavat ihmisen mieltä, ihmissuhteita ja elämää kokonaisuudessaan.

Tähän blogipostaukseen olenkin koonnut Rushin lyriikoita ja Peartin ajatuksia, jotka ovat mielestäni hienosti sanottuja, tai jotka muuten koskettavat minua itseänikin tavalla tai toisella.

A spirit with a vision is a dream with a mission.

- MISSION

The point of the journey is not to arrive.

- PRIME MOVER

Tough times demand tough talk.

- FORCE TEN

All of us get lost in the darkness,

dreamers learn to steer by the stars.

- THE PASS



Dreams transport desires
drive you when you're down

- MIDDLETOWN DREAMS



You can do a lot in a lifetime
if you don't burn out too fast

- MARATHON



Every day we're standing in a time capsule
Racing down a river from the past
Every day we're standing in a wind tunnel
Facing down the future coming fast

- TURN THE PAGE



I don't have faith in faith
I don't believe in belief
You can call me faithless
I still cling to hope
And I believe in love
And that's faith enough for me

- FAITHLESS



If the future's looking dark
We're the ones who have to shine
 Though we live in trying times
We're the ones who have to try
Though we know that time has wings
We're the ones who have to fly

- EVERYDAY GLORY

 

 

 

 

Nämä lainaukset kertovat ihmisen peloista ja epäilyksestä:

Who can you believe?

It's hard to play it safe

But apart from a few good friends

We don't take anything on faith

Until later...

- SHOW DON'T TELL

Shadows across your window...
Was it only trees in the wind?

- THE ENEMY WITHIN


We've got nothing to fear...but fear itself?

....He's a little bit afraid of dying
But he's a lot more afraid of your lying

- THE WEAPON

Roll the Bones-lyriikka on puolestaan eräänlainen vertauskuva sille, kuinka "elämä on arpapeliä", riskien ottamista ja sattumien summaa. Roll the bones-ilmaisu tarkoittaa siis nopanheittoa, sillä nopat tehdään norsujen syöksyhampaista (eli luista).

We draw our own designs
But fortune has to make that frame

We go out in the world and take our chances

Fate is just the weight of circumstances

That's the way that Lady Luck dances

Roll the bones

Why are we here? Because we're here.

Why does it happen? Because it happens.

Roll the bones.

- ROLL THE BONES

Signals-albumilta tuttu hitti Subdivisions kertoo ulkopuolisuuden tunteesta ja siitä kuinka ihmiset syrjivät toisiaan vain siksi, jos joku sattuu (uskaltaa) olemaan erilainen ja erottuu massasta.

Subdivisions
In the high school halls
In the shopping malls
Conform or be cast out

Subdivisions
In the basement bars
In the backs of cars
Be cool or be cast out

Witch Hunt kritisoi ihmisten ennakkoluuloisuudesta aiheutuvaa ahdasmielisyyttä ja tuomitsevaisuutta noitavainojen symbolisoimana.

Nobody's Hero kertoo siitä, kuinka oikeiden arjen sankareiden hienot teot jäävät vaille arvostusta, kun keskitytäänkin ihailemaan elokuvien ja viihdemaailman kiiltokuvatähtiä.

The Larger Bowl (kuten myös Territories) kertoo ihmiskunnan eriarvoisuudesta. Sen voisi nähdä arvosteluna sille, kuinka länsimaisessa nykykunnassa eletään yltäkylläisyydessä ja siltikin vaaditaan aina vain lisää; samaan aikaan kun toisella puolella maapalloa eletään äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessa.

Ignorance and prejudice
And fear walk hand in hand

- WITCH HUNT

But he's nobody's hero

Saves a drowning child

cures a wasting disease

Hero...lands the crippled airplane

Solves great mysteries

Hero...not the handsome actor

who plays a hero's role

- NOBODY'S HERO

Why such different fortunes and fates?

Some are blessed and some are cursed

Some live behind iron gates

While others only see the worst

Somethings can never be changed

Some reasons will never come clear

It's somehow so badly arranged

If we're so much the same like I always hear

- THE LARGER BOWL


The whole wide world
 an endless universe
Yet we keep looking through
 the eyeglass in reverse

Better people...better food...and better beer...
Why move around the world when Eden was so near?

- TERRITORIES

Ihmissuhteista (ja niiden ajoittaisesta monimutkaisuudesta) kertovat muun muassa Counterparts-albumilta tutut The Speed of Love ja Cold Fire, sekä riidoissa olevasta pariskunnasta kertova Hold Your Fire-kipale Open Secrets.

Like a force of nature
Love shines in many forms
One night we are bathed in light
One day carried away in the storms

- THE SPEED OF LOVE

The look in your eyes as you head for the door is a cold fire.

- COLD FIRE

I lie awake with my secrets
Spinning around my head
Something that somehow escaped me
Something you shouldn't have said
I was looking out the window
I should have looked at your face instead

 ...Maybe some things are instinctive

But there's one thing you could do

You could try to understand me

I could try to understand you

...Time will do its healing

You've got to let it go

- OPEN SECRETS

Far Cry-kertsi kertoo siitä, kuinka elämässä tulee vastaan sekä ylä- että alamäkiä, mutta kaikesta huolimatta on mentävä eteenpäin. Itse näkisin toteamuksen optimistisena suhtautumisena siihen, että vastoinkäymiset voi lopulta kääntää voitoksi.

One day I feel I'm on top of the world

And the next it's falling in on me

I can get back on

One day I feel I'm ahead of the wheel,

and the next it's rolling over me

I can get back on, I can get back on

- FAR CRY

Limelight-tekstillä on siitä mielenkiintoinen tausta, että se kertoo Peartin itsensä suhtautumisesta kuuluisuuteen ja ehdottomaan haluun yksityisyytensä säilyttämiseen - luonteeltaan vetäytyväisempi ja paljon omaa rauhaa kaipaava Peart kun ei halua saada yhtään ylimääräistä huomiota ja selkääntaputusta. Näin ollen bändin fanikaan, kuka on loppujen lopuksi täysin tuntematon ihminen, ei voi olla siis "kauan odotettu ystävä".

Living in a fish eye lens
Caught in the camera eye
I have no heart to lie
I can't pretend a stranger
is a long-awaited friend

- LIMELIGHT

The treasure of a life is a measure of love and respect.

The future disappears into memory

With only a moment between

Forever dwells in that moment

Hope is what remains to be seen

- THE GARDEN

Time Stand Still ja Mystic Rhythms ylipäätään kuuluvat Rush-suosikkeihini, sekä musiikin että sanoituksen puolesta.

Ensin mainittu kertoo ajan nopeasta kulumisesta ja toiveesta, että aika olisi mahdollista pysäyttää, kun on hauskoja hetkiä meneillään.

Mystic Rhythms kertoo ympäröivän luonnon ja universumin suuruudesta sekä salaperäisyyksistä, joita ne edelleen pitävät sisällään.

Time stand still

I'm not looking back

But I want to look around me now

See more of the people and the places that surround me now

Freeze this moment a little bit longer

Make each sensation a little bit stronger

Experience slips away

 Experience slips away

- TIME STAND STILL

Mystic rhythms

capture my thoughts

carry them away

Nature seems to spin

a supernatural way

Mystic rhythms

under city lights

 or a canopy of stars

We feel the powers and wonder what they are

- MYSTIC RHYTHMS

Kaikki postauksessa olevat kuvat ovat löydetty muualta netistä.