Värttinään olen tutustunut jo useita vuosia sitten, mutta viime aikoina olen löytänyt bändin musiikin uudestaan pitkän tauon jälkeen - ja näin ollen tietyt levytykset kolisevatkin nyt täysin uudella tavalla. Eniten pidän 1990-luvun puolivälin jälkeen julkaistuista albumeista, joissa kansanmusaelementit, pop-, rock- ja jazz-vivahteet sekä monipuolinen soitinvalikoima yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla. Esittelyyn pääsevät pian omat henkilökohtaiset suosikkini näistä kyseisistä levytyksistä.
Värttinässä arvostan ilman muuta laulun taidokkuutta ja sitä, kuinka useamman naislaulajan äänet soivat saumattomasti yhdessä. Musiikin mystiset tunnelmat ja suomalais-karjalaiseen kansanperinteeseen pohjautuvat sanoitukselliset teemat tuovat omaa kiehtovuuttaan musiikkiin. Tarinat kertovat luonnosta, kulkureista, miehistä, naisista, lapsista, juoruämmistä, ilosta, kaipuusta, surusta, vihasta - ihmisen tunteiden koko kirjosta. Näitä tuntemuksia mukailevat tunnelmat kuuluvat itse musiikissa ja laulussa upealla tavalla.
Myös live-esiintyminen on Värttinän suurimpia vahvuuksia. Laulun vaikuttavuus, naisten lavakarisma ja eläytymiskyky tulevat esille suorastaan käsinkosketeltavalla tavalla aidossa livetilanteessa: ainakaan itse en ole säästynyt (positiivisella tavalla ilmenneiltä) kylmiltä väreiltä. Alla oleva liveversio kappaleesta Mieleni alenevi puhukoon puolestaan.
Muutenkaan näistä keikoista ei energisyyttä ja hyväntuulisuutta ole jäänyt puuttumaan. Mikäli bändi kiinnostaa edes hitusen, niin suosittelen lämpimästi käymään heidän keikallaan.
ILMATAR
Vuonna 2000 julkaistu Ilmatar on monipuolinen ja tunnelmallinen albumi - sekä kaikkein suurin suosikkini Värttinän tuotannosta. Mystisiä tunnelmia luodaan ilmoille jo aloitusraidassa Itkin sekä kaipauksesta kertovassa kappaleessa Liigua.
Käppee on hauska a cappella-laulu, mutta itse pidän liveversiota jopa parempana, sillä siinä rummut tuovat lisää rytmiä biisiin. Laiska ja Linnunmieli ovat hyvälle tuulelle saavia kappaleita, joissa on myös mielenkiintoisia perkussiomelodioita. Vanhaan kehtolauluun perustuva Milja on kaunis akustinen tunnelmapala. Päätöskappale Meri ilmaisee surua kylmiä väreitä tuovalla tavalla, ovathan biisin sanoituksellisena teemana kertojan menettämät läheiset, jotka meri on vienyt mukanansa.
Vähän aikaa sitten mielessäni kävi ajatus, etteivät kaikenkarvaisten black metal-bändien rankkuusyritykset ole juuri mitään verrattuna niihin kevyempien genrejen edustamien bändien biiseihin, jotka säväyttävät "pahaenteisellä tunnelmallaan" aidosti. Itselleni tällaisia biisejä ovat esimerkiksi Rushin Witch Hunt - ja juurikin Värttinän Äijö.
Hyvinkin primitiivisen hengen sävyttämä Äijö kertoo vanhasta "äijänkäppänästä", jota kyy puree öisessä metsässä ja lopulta hurjistunut mies päättää manata "pirun riivatun purijan" maan alle. Ismo Alanko sopiikin erinomaisella tavalla tämän loitsu-osuuden dramaattiseksi lausujaksi.
UTU
Vuonna 2012 julkaistu Utu on Värttinän toistaiseksi tuorein albumi. Sekin on monipuolinen kokonaisuus ja mukana on paljon tarttuvia pop-melodioitakin (joista jo sanoitusaiheensakin mukaisesti tanssittava Tuuterin tyttäret lienee parhain esimerkki).
Kaihon kantaja ja runollisen sanoituksen sisältävä Utuneito ovat kauniin herkkiä balladeja, kun taas Manattu ja neliosainen Haltija-suite edustavat albumin mystisempää osastoa. Aloitusraita Ruhverikko sekä Vietäviä ovat rempseämpiä kappaleita, sanoituksellisena teemana tietenkin "kunnottomat" naiset.
Kaihon kantaja ja runollisen sanoituksen sisältävä Utuneito ovat kauniin herkkiä balladeja, kun taas Manattu ja neliosainen Haltija-suite edustavat albumin mystisempää osastoa. Aloitusraita Ruhverikko sekä Vietäviä ovat rempseämpiä kappaleita, sanoituksellisena teemana tietenkin "kunnottomat" naiset.
KOKKO
Vuonna 1996 julkaistu Kokko (tässä yhteydessä "kokko" on muuten murteellinen ilmaisu kotkalle) on albumi, jota voitaisiin pitää eräänlaisena vedenjakajana bändin uralla. Tähän asti Värttinän tyyli oli painoittunut enemmän perinteisemmän linjan kansanmusiikkiin, mutta tällä albumilla mukaan oli tullut jo runsaasti elementtejä modernimmasta musiikista.
A cappella-musiikki on yleisellä tasolla minulle vieraampaa, mutta Värttinän a cappella-kappaleet ovat kieltämättä hienoa kuultavaa. Tästä on esimerkkinä Miero-albumilta tuttu Eerama, jonka Kalevala-aiheinen sanoitus käsittelee kolmea urotekoa, jotka Pohjan akka Louhi määrää Lemminkäisen suoritettavaksi.
Lopuksi vielä muutama ottamani keikkakuva.
