Mari’s Coffee olikin minulle jo entuudestaan tuttu paikka, joten osasinkin odottaa että tämänkaltainen paikka olisi Amorphiksen luokkaa olevalle bändille ”pieni” mutta intiimin ja tiiviin tunnelman tarjoava miljöö. Myöskin tämä seikka herätti uteliaisuutta, olinhan haaveillut kyseisen bändin näkemisestä vastaavanlaisessa pienessä paikassa, joka olisi eri maailmasta kuin perinteisemmät rokkiklubit.
Odotuksieni suhteen en ollut väärässä. Kuvainnollisesti sanoen bändi oli ”kuin olohuoneessa” soittamassa, mikä loi suorastaan käsinkosketeltavan tiiviin tunnelman. Täytyy sanoa, että eräiden suosikkibiisieni (Brother Moon, Drowned Maid, Weeper On the Shore, From the Heaven Of My Heart) kuuleminen tällaisessa miljöössä jää ikimuistoisimpien keikkakokemusteni joukkoon. Settilista oli muutenkin mitä mainioin, vaikka tällä kertaa mukana ei ollutkaan akustisia kitaroita (kuten Lahdessa), mutta siitä huolimatta setissä kuultiin nimenomaan tuo uudistettu sovitus My Kanteleesta. Sen sijaan Lahden keikalla ei tullut Drowned Maidia ja Sky Is Minea, joten olinkin iloinen siitä että tällä kerralla ne olivat kuin olivatkin mukana setissä.
Yleisökin vaikutti olevan täynnä energiaa, mutta se ei liene ihme, sillä eihän Amorphis vieraile kovin usein täällä päin Suomea!
Paikan pienuudesta kertoo sekin, että vaikka tupa oli lähes täynnä ihmisiä, yleisöä oli arviolta reilut sata. Vaikka lava oli hyvin matala, välissä ei ollut mellakka-aitaa kuten tavallisesti, joten lähimpänä ollut yleisö pystyikin tulemaan aivan lavaan kiinni. No, lavan lisäksi kattokin oli matalalla; kun Tomi nousi korokkeelleen ja nosti ilmaan kädessä olleen mikrofoninsa, se osui katossa ollutta spottivaloa vasten...
Harmillista oli se, että Koipparin kitara tuntui kärsivän teknisistä ongelmista. Mutta siitä huolimatta sympaattinen rytmikitaristi vaikutti hyväntuuliselta ja oli yhtä hymyä lähes koko keikan ajan, kuten yleensäkin.
Drowned Maidin mukana laulaessani hän ilmeili ja hymyili minullekin, ja viimeisen biisin loputtua hän innostui myös kättelemään eturivin ihmisiä; itsekin onnistuin tämän suhteen (vaikka rehellisesti sanottuna se oli enemmänkin nopea läpäisy kuin varsinainen kädenpuristus, hehe).
Hieno ilta siis, ei voi muuta sanoa. Ja varmasti mieleenpainuvimpia Amo-keikkojani, niin paikan, setin kuin yleisen tunnelmankin puolesta. Tästä on taas hyvä jatkaa!
